Istuin kerran hölmistyneenä konservatiiviseksi luokitellun kristillisen kurssikeskuksen Raamattutunnilla. Puhujan aiheena oli tutkia Joonan kirjan sanomaa meille. Koko ensimmäisen Raamattutunnin kantavana ajatuksena oli, että tokikaan Joona ei ollut oikeasti suuren kalan vatsassa – sehän on mahdotonta! Joonan kirjan kirjoittajan väitettiin vain olevan loistava tarinankertoja ja käyttäneen tarinassaan tehokeinona suurentelua. Tämä kannanotto Joonan kirjaan sai minut jälleen kerran pohtimaan suhdettamme Raamattuun. Mikä ihme meidät pistää aina lähestymään Jumalan sanaa järki edellä ja kuvittelemaan, että olisimme kykeneviä arvioimaan, mikä osa sanasta voisi olla totta ja mikä ei? Tällaisen asenteen hiipiessä sisimpään kannattaa avata Jobin kirja ja kerrata sen sivuilta, millainen tomu ja mitättömyys ihminen on. Kun Job oli aikansa kipuillut Jumalan edessä, hän sanoo Jumalalle: ”Minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa.” (Job. 42:4-6) Tällä asenteella meidänkin on terveellistä ja turvallista pysähtyä Jumalan Sana eteen: ”Minä kysyn, opeta sinä minua.”

Maamme valtiojohto on jälleen tehnyt sellaisen valinnan, joka saattaa Suomen ja suomalaiset kirouksen alle. YK:n yleiskokouksessa laadittiin julkilausuma, jossa vaaditaan Israelia vetäytymään niin sanotuilta miehittämiltään alueilta. Näin ollen myös Jerusalemin vanha kaupunki jäisi myös palestiinalaisille. Monet maat äänestivät tällaista jumalatonta päätöstä vastaan. Suomi kuitenkin oli niiden maiden joukossa, jotka allekirjoittivat kyseisen julkilausuman. Raamatun sanan mukaan se merkitsee yksiselitteisen selvästi kirousta maallemme ja kansallemme. Kysymys kuuluu, milloin meidän rakkaasta maastamme tuli antikristillisten valtojen ja voimien hännystelijä? Mihin kirkas totuus ja terve Herran pelko hävisivät kansamme keskuudesta? Pyhä sana kyllä kertoo, että juuri tällainen on tilanne Jeesuksen paluun päivissä. Jerusalemista tulee väkikivi kaikille kansoille. Kaikki ne repivät itsensä pahoin noustessaan Jumalan maata ja kansaa vastaan. Aina voidaan toki sanoa, että eihän nyky Israel ole mikään täydellinen, pyhä valtio. Ei olekaan, ei vielä, mutta se on silti Jumalan valitsema, toteuttaen hänen ilmoitustaan profeetallisessa sanassa ja lopulta, Jaakobin ahdistuksen jälkeen, Israelin jäännös tulee kääntymään Jeesukseen uskovaksi. Mutta miten käy meidän suomalaisten? Jos me riistämme juutalaisilta Jumalan heille antaman kotimaan, kuka tulee anastamaan meidän perintömaamme? Lukekaamme huolella Obadjan kirja!! Rakkaat suomalaiset, nyt on aika herätä. Jumalan sana on aina ehdottomasti totta kertoessaan, mikä johtaa siunaukseen, mikä taas kiroukseen. Mitä kylvetään, sitä niitetään. Nouskaamme puolustamaan totuutta ennen kuin on liian myöhäistä.

Oletko huomannut, kuinka usein Raamatussa viitataan Jeesukseen Jumalan Karitsana? Uuden Testamentin sivuilta kyseinen viittaus löytyy lähemmäs 40 kertaa. Erityisesti lopunajallinen Ilmestyskirja on täynnä sanomaa Karitsasta. Samaan aikaan kun Ilmestyskirjan sanat alkavat olla meidän päiviemme toteutuvaa arkea, on kristikunta pysähtynyt julistamaan Jeesuksen humaaniutta, kaikille avointa syliä ja kaiken hyväksyvää mitäänsanomattomuutta. Pysähdypä hetkeksi miettimään ristiriitaa, joka näiden kahden asian välillä on, teurastetun Karitsan ja humanisti-Jeesuksen. Toisella laidalla on Karitsa, runneltu, tuskiin suostunut ja elämänsä uhrannut – mutta minkä tähden? Pelastaakseen meidät meissä asuvan synnin hirvittäviltä seurauksilta: iankaikkiselta kadotukselta ja kärsimykseltä erossa Jumalasta. Toisella laidalla on Jeesus, joka tyynnyttelee meitä ja lohduttelee kuin sanoen: ”Älähän hätäile, ei synti mitään haittaa. Rakastan sinua – pysy vain juuri sellaisena kuin olet.” Tämä väärä rauha erottaa meidät lopulta Jumalan valmistamasta pelastuksesta ja johdattaa iankaikkiseen kadotukseen. Mitä Jumala sanoo tästä asiasta sanassaan? ”Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.” (Hes. 18:4) ja Psalmi 51 jae 6: ”Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi”. Uuden Testamentin puolelta luemme esimerkiksi: ”Sillä ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan syöksi heidät syvyyteen, pimeyden kuiluihin, ja hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi.” (2. Piet. 2:4) Synti ON pahaa ja sitä tekevä joutuu kadotukseen ja kuolemaan. Sitä totuutta emme pääse pakoon, vaikka kuinka sinnikkäästi muuta väittäisimme. On karmea virhe pyrkiä tekemään synnistä Jumalan ja itsemme silmissä hyväksyttyä. Sen sijaan meidän tulisi nähdä synti samalla tavalla, kuin miten Jumalakin sen näkee. Sitä kautta meille aukenevat myös Jumalan lupaukset synnin kadottavan tuomion alla olevalle sielulle: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (San. 28:13) Armo on meille tarjolla – teurastetun Karitsan takia. ”Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme.” (Room. 5:6,8) Nostakaamme siis rohkeasti salkoon teurastetun Karitsan lippu ja ylistäkäämme Häntä, joka niin paljon rakasti meitä ja halusi henkensä antaen ostaa meidät omakseen.

Eräänä kesäpäivänä olin autokatoksemme takana tekemässä pihatöitä. Olin toistakymmentä vuotta korottanut maata autokatoksen takana sijaitsevan luumupuun ympärillä ajamalla sinne haravointijätettä, risuja ja oksista silputtua haketta. Vihdoin olin päässyt niin pitkälle, että kaunis kaaren muoto alkoi olla hahmollaan ja pääsin viimeistelemään reunoja. Kesken kaiken mieleeni iski kysymys: Mitä ihmeen järkeä on siinä, että näen näin kovan, vuosia kestävän vaivan kaunistaakseni paikan, jossa juuri kukaan ei koskaan käy? Kuin vastauksena mietteisiini sydämeni täytti saman tien ajatus siitä, miten Jumalalle takapihat ovat yhtä tärkeitä kuin etupihatkin. Meillä ei uskovina voi olla paraatipuolta, jota ylpeänä esittelemme ja takapihaa, jonne piilotamme kaiken saastan luullen sen siellä olevan piilossa. Jumalan maailmassa niin etu-, kuin takapihatkin pidetään kunnossa ja kauniina. Kuka tietää, ehkä juuri tänään Mestari haluaisi tulla sinun takapihallesi tai minun takapihalleni luumupuun alle kahville ja juttelemaan. Miten siunattua on, jos voimme pelkäämättömin sydämin päästää hänet sinne – puhtaalle, kaunistetulle pihalle!

Kohtasin kerran rovastin, joka jakoi kanssani pienen palasen nuoruutensa historiaa. Opinnot olivat takana ja hän odotti, mistä seurakunnasta saisi kutsun työhön. Eräänä päivänä kaivattu kutsu tulikin, kun puhelin soi ja langan toisessa päässä ollut kirkkoherra lausahti: ”Tuletko meille töihin? Meille kelpaa huonompikin pappi.” Lausahdus oli tietysti esitetty huumorilla, mutta keskellä huumoriakin siihen sisältyy syvä totuus. Siunaus ja menestyminen Jumalan valtakunnan työssä ei ole meidän erinomaisuutemme, tietojemme tai taitojemme ansiota – päinvastoin, ne saattavat usein olla kompastuskivenäkin. Helposti mietimme toimintaamme Herran elopellolla omien kykyjemme näkökulmasta, kun taas Jumala etsii sydäntä, joka on kokonaisvaltaisesti Hänelle antautunut ja valmis käyttöön juuri siinä paikassa ja sillä tavalla kuin Herra hyväksi näkee. Puusepän seinällä roikkuvan työkalun tehtävä ei ole miettiä, mitä se voi olla toimittamassa, vaan sen päätöksen tekee puuseppä. Niin taivaallinen Isämmekin tietää, millaisen työkalun hän mihinkin tehtävään haluaa valita. Toisinaan valinta voi olla yllättäväkin. Siksi riittää, että meidät havaitaan alttiiksi ja uskollisiksi silloin, kun ”puuseppä” poimii juuri meidät käyttöönsä. Olkaamme tänään ”…pyhitettyjä, isännällemme hyödyllisiä, kaikkiin hyviin tekoihin valmiita.” (2. Tim. 2:21)

Olemme varmasti pysähtyneet monta kertaa Nooan elämänkohtaloiden äärelle. Olemme pohtineet hänen sinnikkyyttään, kärsivällisyyttään ja luottamustaan elävää Jumalaa kohtaan. Vakaassa uskossa hän laski koko elämänsä sen varaan, että Jumalan sanat ovat totta. Miltä paikalta löydämme itsemme, kun vertaamme omaa uskoamme ja luottamustamme Nooan uskoon ja luottamukseen – sitä olemme varmaan myös monesti miettineet. Olemme myös ajatelleet maailmaa ja sen asukkaita Nooan ympärillä. Siitä päätellen, ettei ketään muuta mennyt arkkiin Nooan perhekunnan kanssa voimme ajatella, että ympärillä ollut maailma suhtautui Nooan valmistautumiseen ja varoittaviin sanoihin nurjasti tai vähintään välinpitämättömästi. Tässä hetkessä haluaisin tuoda Nooan elämänkohtalon tähän päivään ja pysähtyä kanssasi kysymään: Miten me suhtaudumme niihin varoittaviin ja herättäviin sanoihin, joita Jumala meidän kuullaksemme tänä päivänä antaa? Onko meille käynyt samalla tavalla kuin Nooan aikalaisille: kyseenalaistamme, suhtaudumme välinpitämättömästi tai jopa vastustamme niitä? Minkä tähden Jumala lähettää varoittavat sanansa? Ihanko huvikseen kertoaksensa, että vakavat ajat ovat edessä? Ei! Rakastava Taivaallinen Isämme lausuu varoittavat sanansa sen tähden, että saisi pidettyä meidät turvassa myrskyävän ajan keskellä ja saadakseen meidät pelastetuksi hukkumasta. Niin kuin hyvä isä tai äiti pitää huolta lapsestaan, niin – ja vielä paljoa paremmin – pitää Jumala huolta meistä, jos annamme hänelle siihen luvan. Jos olet tänään sillä paikalla, jossa joudut toteamaan, että Jumalan kehotukset valvomiseen ja valmistautumiseen ovat kaikuneet kuuroille korville, rohkaisisin sinua avaamaan sydämesi Jumalan rakkauden sanoille: ”Valvokaa siis!” (Matt. 24:42). Anna Jumalan läpivalaista elämäsi ja osoittaa sen epäkohdat, jotka vaativat pikaista korjausta. Daavidin sanoja lainaten: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24)? Jos näin teet, saat kokea, miten Hän johdattaa sinua ja pitää sinut turvassa, tulkoon eteemme millaisia myrskyjä tahansa.

Olet ehkä kuullut joskus viisauden, jota meille miehille opetetaan: Jos vaimosi kysyy sinulta "Olenko minä sinusta kauniimpi kuin tuo nainen tuolla?", oikea vastaus ei ole "Totta kai, rakkaani, olet kauneinta ja ihaninta maailmassa!", vaan: "Mikä nainen??". Sillä emmehän me näe emmekä huomaa muita, kuin hänet, jota rakastamme. Paavali kirjoittaa kirjeessään Korintin seurakunnalle: "Minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen." (2 Kor. 11:2) Yhdelle ainoalle! Kuinka usein sydämemme onkaan jaettu kahtaalle - taivaallisiin ja maallisiin, Jeesus-elämään ja "tavalliseen elämään". Hehkumme lämpöä ja rakkautta Jeesusta kohtaan "hengellisen elämämme hetkissä" ja toisaalta askartelemme Hänet melkein unohtaen ajallisissa asioissa, kun hengellinen hetkemme on ohi. Näin ei tulisi olla! Henkemme tulisi elää Hänessä ja hengittää Häntä - ja siitä läsnäolosta käsin meidän tulisi kohdata maailma ja se, minkä hän elettäväksemme tämän maallisen vaelluksemme vaiheissa antaa. Olkoon tämä päivämme päivä, jossa saamme astua Jeesuksen kanssa kirkastusvuorelle. Ensin näemme monia hengellisiä rikkauksia ja ihmetellen katsomme Jumalan pelastuksen rikkautta ja mahtavuutta. Mutta kun vielä pidempään viivymme siellä, poistuu kaikki ylimääräinen ja jäljelle jää Jeesus yksin. "Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, eivät he enää nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen, joka yksinänsä oli heidän kanssaan." (Mark. 9:8)

"Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: 'Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.'" (Joh. 9:37) Elämä aikakauden lopun viimeisissä päivissä on monella tapaa haastavaa. Henkinen ja hengellinen pimeys sakenee sakenemistaan. Moni Jeesuksen rakas kokee yhä syvenevää vierautta tämän maailman keskellä. Kysytään: "Kuinka selviytyä voittajana tämän ajan raskauden keskellä?" Ensinnä on varmaan hyvä muistaa tämä Herramme sana: "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." (Joh. 16:33) Ehkäpä kyse onkin siitä, että olemme tottuneet etsimään voimaa ja lohtua vaellukseemme väärästä suunnasta. Alussa lainaamassani tekstissä Jeesus puhuu niistä, jotka janoavat, joilla on siis akuutti tarve löytää virvoitus, joka täyttäisi sisimmän kaipaukset. Jeesuksen neuvo kuuluu: "...tulkoon minun tyköni ja juokoon." Mitähän kaikkea se mahtaisikaan pitää sisällään? Siihen vastausta etsiessämme meidän on kait ensin kysyttävä, minkälaista on janomme? Mihin me oikeastaan apua kaipaamme? Maailma on kovin rauhaton. Tuntuu siltä, että levottomuus vain pahenee päivä päivältä. Mitä sanoo Jeesus? "Rauhan minä jätän teille; minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27) Ajan paineen keskellä moni rakas Herran oma kokee, että ilo karkaa käsistä. Ajan monet kysymykset ja ahdingot tuntuvat riistävän ilon. Jälleen katsomme Jeesukseen. "Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn Hänen rakkaudessaan. Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi." (Joh. 15:10-11) Valheellisen maailman pettävien informaatioiden keskellä monia ahdistaa epätietoisuus siitä, mikä on totuus ja mitä on edessä tulevina päivinä. Uskollinen Vapahtajamme vastaa tähänkin hätään: "Minä olen tie ,TOTUUS ja elämä." (Joh. 14:6) "Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään, vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh. 16:13-14) Tämä maailmanaika on kylmä. Moni kokee sisäistä vilua. Rakkaudettomuus tuntuukin leimaavan viimeisten päivien maailmaa. Kaihoisa katse kohdistuu kysyen Jeesukseen: "Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani." (Joh. 15:9) Voi, mutta Herra, entä jos omat rakkaatkaan eivät tahdo kuulla,- ja kuinka me heikot voisimme olla todistajina? "Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: Ei ole palvelija herraansa suurempi. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat. Jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne." (Joh. 15: 19-20) Ymmärtäväinen Herran oma näkee, kuinka näyttämö valmistuu Antikristuksen nousulle. Tuska ja epätietoisuus kuristavat aika ajoin sydäntä. Miten meidän käy? Kuinka kallis, kuinka rakas onkaan silloin rakkaan Jeesuksemme sana: "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jollei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen." (Joh. 14: 1-2) Palaamme blogin alkuun. Mikä olisi siis vastaus kaikkiin kysymyksiimme, mistä löytyy janoomme virvoitus? Olisiko meidän tarkistettava katseemme suuntaa? Katsotaan vielä, mitä sanoo Hebrealaiskirje: "...juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen..." (Hebr. 12: 1-2) Siksi siis Jeesus huusi "tulkoon hän minun tyköni ja juokoon!" Hän on se elämän lähde, "jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä". (Kol. 2:3) Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta armostaan! Jeesus yksin riittää kaikkeen hätään, kaikkiin kysymyksiin, kaikkeen janoon, kaikkeen kaipaukseen. Olkoon meidän uskomme mitta tänään sama, mikä se oli opetuslapsilla, kun kirkastusvuoren ihmeelliset tapahtumat olivat ohitse ja he näkivät vain Jeesuksen yksinänsä.

Yksi kevään tulon varmimpia tuntomerkkejä on linnunlaulun lisääntyminen. Yhtäkkiä kuin tyhjästä havahtuu siihen, että ilma on täynnä jos jonkinmoista viserrystä ja riemullista laulua. Sen johdattamana alkaa näkemäänkin sellaista, mitä hetki vielä ei huomannut: yhden riemurintaisen linnun siellä ja toisen täällä. Tajuaa: Talven selkä on taitettu ja kesä tulossa! Linnuilla pitää kiirettä. Tehtäviä on paljon. Pitää rakentaa pesä ja pian hautoa munia. Sen jälkeen pienet nälkäiset suut ovat jatkuvasti ammollaan murkinaa odottaen. Asiaan huomiota kiinnittävä tajuaa, että laulu on yhtäkkiä tyystin kadonnut. Vain hyvin harvakseltaan kuuluu joku pieni tirskahdus sieltä täältä. Kun uusi elämä syttyy meidän sydämissämme ja tulemme tuntemaan Jeesuksen, olemme kuin nuo pienet linnut keväällä. Sydämemme on täynnä riemua ja ylistystä Jumalalle. Kätemme ovat täynnä työtä, sillä tajuamme, että Jumalalla on jokaiselle paikka ja tehtävä. Ja ei aikakaan, kun kaikki se Jumalalle toimittamamme täyttää elämämme niin, että ylistyslaulu sammuu. Kevään riemu ja tulevan kesän odotus vaihtuvat huomaamatta lähemmäksi hiipivään syksyyn ja sitä seuraavaan talveen. Mitä jos tänään tarkkailisimme, missä hetkessä elämme juuri nyt? Keväässä ja riemullisessa laulussa? Liian kiireisessä kesässä? Sydämeen hiljaa hiipivässä syksyssä? Vai peräti kuoleman ja pimeyden talvessa? Olkoon tilamme nyt mikä hyvänsä, Jumala on uusien keväiden Jumala. Ehkä juuri tänään voisi olla sen uuden alun ensimmäinen päivä?

“Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun lastesi suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kun kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.” Dan. 12:1. “Mutta minä jätän jäljelle sinun keskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen. Israelin jäännökset eivät tee väärin, eivät puhu valhetta, eikä heidän suussaan tavata vilpillistä kieltä. Sillä he kaitsevat kaittaviansa ja makaavat kenenkään peloittelematta.” Sef. 3:12-13. “Katso, hän joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.” Ps. 121:4. Koko maailman katse käännettiin äkisti lauantai aamuna 7.10. kohti Israelia. Ja huomatkaa, elämme nyt siinä ajassa, missä alkaa tapahtua paljon “äkisti!” Hamasin julmat terroristijoukot hyökkäsivät Israeliin murhaten ja raiskaten ihmisiä heidän kodeissaan, sekä vieden täysin puolustuskyvyttömiä pieniä lapsia, nuoria ja vanhuksia panttivankeina Gazan alueelle huutaen “Allahu akbar!” Israel tuli lehtimajanjuhlan viimeisenä päivänä totaalisesti yllätetyksi. Lyhyesti, oma käsitykseni on, että olemme nähneet alun Psalmin 83 sodasta. Pääministeri Netanjahu sanoikin: “Tämä ei ole jokin yksittäinen isku, Israel on sodassa.” On oletettavissa (ja näin Ps. 83 ilmoittaa!), että sota laajenee monen rintaman sodaksi. Hizbollah Libanonissa, islamistien joukot Syyriassa, ehkä Egypti jne. Israel tulee vastaamaan ennen näkemättömän rajusti. Mistä me niin päättelemme? Raamatusta! Kehoitan jälleen kertauksen vuoksi lukemaan Jes. 17:1. Arvelisin Raamatun aikatauluihin vedoten, ettei tämä sota ole kovin pitkä, mutta raju se on. On luultavaa, että Lähi-Itä menee uusiksi. Kun tämä sota joskus päättyy (huom!), Antikristus tulee solmimaan valheellisen rauhanliiton Israelin kanssa. YK lanseerasi jo syyskuun lopulla 7 vuoden rauhansopimuksen. Puuttuu enää se, että se yksi nousee, jonka pitää se allekirjoittaa. Hän ei voi nousta ennen kuin viimeinen este on poissa Tessalonikalaiskirjeen mukaan, eli morsiusseurakunta on poissa. Kuinka lähellä onkaan ylösoton päivä ja kuka on valmis?! Niin, Raamatun mukaan nämä tapahtumat sijoittuvat tämän sodan vaiheisiin ja sen päättymisen hetkiin. Googin sodan kuviot taas löytävät sitten paikkansa sen “rauhantilan” maisemista, johon juuri viittasin. Ja kun sekin sota on käyty, on enää Harmageddon jäljellä. Ymmärrättekö, rakkaat ystävät, mikä aika nyt on? Nyt on niin myöhäinen hetki, että kaikkien meidän on syytä kiireesti kysyä itseltämme, ovatko taivasasiamme varmasti kunnossa, tunteeko Jeesus meidät oikeasti omikseen vai olemmeko kenties vain uskonnollisia tai ei sitäkään? Rukoilkaamme myös paljon Israelin puolesta. Ja maailman kaikkien kansojen. Nyt ei mielestäni ole kerta kaikkiaan ollenkaan enää se aika, jolloin kannattaisi rakennella eri blokkeja ja nostaa kansaa toista kansaa vastaan. “Koko maailma on pahan vallassa” kuten jo Johannes kirjoitti kirjeessään. Vaivanaika on oven edessä, samoin ylösoton päivä. Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus ja huudettava avuksi Herran nimeä. Muuhun ei ole enää aikaa. Mistään ihmistahosta tai ryhmittymästä on turha toivoa pelastajaa. Yhden Pelastajan Jumala on ihmisille antanut ja Hänet ihmiskunta on suurelta osalta hyljännyt. Hän on Jeesus, joka sanoi: “Minä tulin Isäni nimessä ja te ette ottaneet minua vastaan. Toinen tulee omassa nimessään ja hänet te otatte vastaan.” Tuo toinen on jo lähellä ja voi, miten tämä eksynyt, luopunut ihmiskunta tuleekaan hänet toivottamaan tervetulleeksi! Sokaistu ihmiskunta, saatanan verkossa, joka ei tiedä olevansa matkalla ihmiskunnan historian julmimman petovallan alaisuuteen. Mutta vielä tänään, raamatullisen Psalmin 83 sodan alkuhetkissä, “jokainen, joka huutaa avuksensa Herran nimeä, pelastuu”. Siispä, kiiruhda ystävä, yö on jo laskeutumassa!

Olette varmasti joskus huomioineet, miten erityisellä tarkkuudella monarkioissa seurataan kuningasperheen jäsenten edesottamuksia. Monet tavallisille ihmisille normaalin tuntuiset asiat ovat kuningasperheen kohdalla tarkasti etiketein säädeltyjä. Tietynlaista käytöstä ja tietynlaisia elämänvalintoja edellytetään, sillä ovathan kyseiset henkilöt erityisiä ja koko kansan esikuvia. Meidän Taivaallinen Isämme on kaikkeuden kuningas ja herrojen Herra. Me saamme sen käsittämättömän armon, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi. Olemme siis kuningasperhettä. Jumalan sana asettaa myös meitä uskovia varten “etiketin”, jonka mukaan meidän tulisi vaeltaa ja edustaa Isämme valtakuntaa. Olemme kuitenkin laajentaneet länsimaisina kristittyinä armon niin kaiken kattavaksi ja laveaksi, että itse asiassa jokainen saa käyttäytyä ihan niin kuin haluaa ja sellaisenaan muka kirkastaa Jumalan armon suuruutta. Jumalan armo tosin on uskomattoman suuri – paljon suurempi kuin me leväperäisyydessämme edes ymmärrämme. Mutta niin on myös ehdoton pyhyyden vaatimus ja “kuningasperheen etiketti”. Itse asiassa taitaa olla niinkin, että vesittäessämme Jumalan esittämän parannuksen teon ja pyhyyden vaatimukset vesitämme samalla myös armon suuruuden. Näin Raamattu asiasta toteaa: “Laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi.” (Room. 4:20) Jumalan käskyt Hänen sanassaan (myös Jeesuksen sanoissa!) osoittavat meille, miten suunnattoman suuri on Jumalan pyhyys ja kunnia ja miten ehdottomasti Jumala odottaa myös meidän Hänen ominaan olevan sen pyhyyden mittapuun mukaisia. Juuri sitä kautta, kun huomaamme, ettemme itse pysty täyttämään Jumalan vaatimuksia, tulemme ajetuiksi Jeesuksen jalkojen juureen Hänen armoaan ja apuaan anomaan. Kun Hän siinä tuskassamme kohottaa katseemme Hänen rakkautta ja armoa täynnä oleviin silmiinsä, murrumme tajuamaan armon käsittämättömän suuruuden: Että Jumalan armo on voimallinen kohottamaan meidät kelvollisina Kuninkaan lasten asemaan ja elämään. Tänä päivänä, siellä missä oletkin, et ehkä koe itseäsi Kuninkaan lapseksi. Koet ehkä paremminkin olevasi hengellinen laitapuolen kulkija, jonka elämä on kompurointia yhdestä epäonnistumisesta toiseen. Muista, että Jumala on sekä pyhä että armollinen. Hänen lähellään pääset osalliseksi molemmista. Et omaa ansiotasi, vaan Hänen ansiostaan. Nosta siis vaatimattoman rohkeasti pääsi ja edusta armollista ja pyhää Herraasi niin kuin Hänen lastensa sopii. Ole siunattu, Kuninkaan lapsi!

Vuosi on kohta näinä päivinä sodittu Euroopan mantereella. Tai ei, korjaus, itse asiassa Euroopassa on sodittu jo vuodesta 2014. Jo silloin Ukraina aloitti Donbassin alueen pommitukset, joita se on jatkanut siitä pitäen. Mutta siitä en nyt aikonut kirjoittaa. Ajattelin nykyistä mielestäni järjetöntä ja kaoottista tilannetta Euroopassa. Jokainen järkevä, ajatteleva ihminen varmasti toivoo rauhaa. Sitä oudommilta kuulostavat läntisten johtajien sotahullut ulostulot. Panee miettimään, ymmärtävätköhän eri kansojen ihmiset ollenkaan, mitä niistä seuraa? Tuskin, ainakaan kaikki, kiitos median, joka kertoo ihan omia versioitaan, joilla ei kaikin ajoin ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Eli tarkoitan, ihmiset ovat eksyksissä, elleivät sitten ole itse niin aktiivisia, että ovat ottaneet itse selvää asioista monelta kantilta. Uskon, että monella suomalaisellakin on se vakaa käsitys, että itäinen naapurimme lietsoo sotaa ja mikä vielä pahempi, uhkaa meitä. Juuri siinä kohtaa kannattaisi ehkä perehtyä tosiasioihin, jotka tunnetusti ovat toisinaan taruakin ihmeellisempiä. Ja sanottakoon nyt varmuuden vuoksi vielä sekin, ettei tule vääriä luuloja: ei, tarkoitukseni ei ole ihannoida itänaapuria. Joskus on vaan yllättävän terveellistä pitäytyä tosiasioissa ja ymmärtää, mikä oikeasti on totta ja mikä on meille hyödyllistä ja mikä sitä ei ole. Näitä tällaisia pohtiessa yllätin itsenikin (ensimmäistä kertaa elämässäni, – ei ole koskaan tullut mieleenkään!) ajattelemasta näitä geopoliittisia asioita historian valossa. Tulin ajatelleeksi sitä, miten pitkään me suomalaiset olimme Ruotsin alaisuudessa. Ruotsi vei meidän parhaat miehemme omiin sotiinsa. Ja mitä hyödytystä me oikeastaan Ruotsilta saimme? Enkä tässä nyt peräänkuuluta mitään Ruotsi-vastaisuutta, en tietenkään. Kunhan ajattelin. Ei Ruotsi antanut meille autonomiaa. Eikä Ruotsi myöntänyt meille itsenäisyyttä. Venäjä myönsi. Ja ennen kuin siellä kimmastutte, niin niin, se ajatus yllätti minutkin, kun sitä ajattelin! Ja kumpaan suuntaan sitä on käyty merkittävässä määrin kauppaa? Suomalaiset kävivät Pietarissa myymässä tuotteitaan jo silloin, kun emme vielä edes olleet valtio. Minusta paras ratkaisu olisi aina itsenäinen ja puolueeton valtio, jolla on hyvät naapurisuhteet joka suuntaan. Meitä ajatellen esimerkiksi se tarkoittaisi hyvää suhdetta Ruotsiin, Norjaan, Venäjään ja Viroon, ja toki sen jälkeen sitten ympäri maailman. Uhka tällaiselle hyvälle, rauhanomaiselle yhteydelle syntyy siitä, että jokin ylikansallinen taho alkaa määrätä valtion asioista. Juuri siinä nyt ollaan, ja Herra meitä armahtakoon! Vieläköhän Suomen kansa osaisi herätä tämän huomaamaan, nopeasti? Vielä pohdin sitäkin, mistä se kaksinaismoraali ja yksisilmäisyys tulee, että asiat halutaan nähdä eri tavalla riippuen siitä, miltä puolelta ne tulevat? Esimerkki: Nyt kovasti ja kiireellä kohkattu Nato on käynyt sotia paikoissa, joista joutuu miettimään, että mitähän he siellä oikeastaan tekivät? Irak, Afganistan, Syyria, Jemen, Libya, Sudan, Jugoslavia ja niin edelleen. Esimerkiksi niin sanotussa Balkanin sodassa Nato käytti likaisia pommeja, joitten seurauksista kärsitään vieläkin. Mutta asetettiinko pakotteita, oliko yhtenäinen rintama, sanottiinko, että USA on eristettävä kaikista kansoista? No ei tietenkään, mutta uskallatko edes ajatella, mitä olisi tapahtunut, jos saman olisi tehnyt Venäjä? Ja tähän on nyt sanottava selvennykseksi, että suurin osa USA:n kansasta on isänmaallisia patriootteja, ei se heidän ajatuksensa ja tahtonsa ole. Mutta kuten tuossa aiemmin kirjoitin, ylikansalliset, pimeät tahot pyörittävät säälimättä kansoja. Voi kun me kaikki kansat uskaltaisimme luopua kaiken suuntaisista ennakkoluuloistamme ja yhtyä yhdessä etsimään todellista rauhaa toisiamme kunnioittaen. Se edellyttää tosiasioihin tutustumista ja tahtoa nähdä, mitä meidän yhteisessä maailmassamme oikeastaan tapahtuu ja ketkä meitä pyörittävät. Aikaa on vähän, sillä pyhän Raamatun ilmoittama vaivanaika on jo ovella ja sitä ennen vielä morsiusseurakunnan ylösotto. Paras rauhaan johdattaja kaikille kansoille on Rauhanruhtinas, Jeesus Kristus.

“Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi.” Näin puhui Vapahtajamme Jeesus Kristus kaksituhatta vuotta sitten. Niin, totuus! Totuus kaikista asioista. En ole pitkään aikaan kirjoittanut yhtään blogikirjoitusta. Se ei ole johtunut siitä, etteikö olisi ollut mitään sanottavaa sydämellä. Paremminkin voisi sanoa, että sydän on ollut liiankin täynnä. Toki olen itsekin muissa kirjoituksissani ja puheissani pyrkinyt tuomaan julki niitä ajatuksia, jotka olen kokenut tärkeiksi ja joista tiedän, että ne ovat totuus tästä ajasta. Jotenkin on vain itselleni muodostunut tunne, että meillä on Suomessa yhä vielä luvattoman paljon ihmisiä, jotka eivät edelleenkään ole havahtuneet tajuamaan sitä, mitä maailmassamme oikeasti on meneillään tai eivät halua kohdata totuutta, eivät oikeastaan mistään asiasta. On kai jotenkin helpompi jäädä lillumaan entisten kuvitelmien vaiheille tai omaksua joukon mukana aikamme kylvämä valheellinen informaatio. Moni ei ymmärrä, miten vakava vaara vaanii sen tien päässä. Tarkoitukseni ei ole tässä loukata kenenkään tunteita eikä osoitella ketään. Tuon vain julki sen, miksi en ole enää liiemmin jaksanut kommentoida tätä hullua, valheellista aikaa. Jossain vaiheessa päätin odottaa, kunnes totuus puskee läpi julkisella tasolla. Ja se puskee, aivan varmasti, riippumatta sitten enää siitä, tahtovatko ihmiset sen kuulla vaiko eivät! Ja siinä onkin sitten sellainen paketti, että joka sen kuulee, sen korvat soivat, kuten Sanassakin sanotaan. Silloin ei enää venkoilla, ei piilouduta julkisten valheiden verhoon, vaan kuullaan totuus meitä kaikkia kohdanneesta “pandemiasta” ja siihen liittyvistä asioista, talouden itse luodusta kriisistä ja erilaisista “tukipaketeista”, velkuuttamisesta, polusta kohti great resetiä ja pedonmerkkiyhteiskuntaa, sodasta Euroopassa, siitä kuinka rauhaa rakastavat, puolueettomat suomalaiset aivopestiin sotahulluiksi, kuinka tuli rikolliseksi niin yksinkertainen asia kuin että joku on mies tai nainen ja voi, niin, niin paljosta muusta. Ihmiskunta ei tajua tällä hetkellä olevansa kuin veitsen terällä. Vain yksi henkäys enää erottaa sen lopullisesta tuhon kierteestä, mistä ei sitten ole enää paluuta. Nyt on viimeinen hetki tajuta tämä. Tiivistettynä voisi sanoa: herää tai tuhoudu! Jos olet uskova ihminen, ajattelet kenties, mutta onhan tulossa suuri herätys tai tuleehan ylösoton päivä. Suuresta herätyksestä emme varmuudella tiedä, tuleeko sellainen ennen morsiusseurakunnan kotikutsua vai juuri sen seuraamuksena heti sen jälkeen. Ja mitä tulee itse ylösoton päivään, kuinka me rohkenemme ajatella olevamme valmiit, jos elämme näitä ratkaisun päiviä itse omaksuen samat valheet kuin ympärillämme elävä maailma? Eikö Jumalan valvova seurakunta enää olekaan valo pimeän maailman keskellä? Toden totta siis, tämä on kummallista aikaa. Puhutaan paljon oikeusvaltiosta, mutta se oikeus ei esimerkiksi tarkoita niitä, jotka rakastavat isänmaataan, eivätkä halua luopua kansallisesta, Jumalalta saadusta perintömaastaan alistuen vieraille Jumalan Sanan vastaisille ideologioille. Vannotaan kaikkien uskontojen tasavertaisuuden nimeen, paitsi ei hyväksytä Jeesusta Kristusta ja Hänen todellisia seuraajiaan. Tähän liittyen, kaikkien uskontojen pyhiä kirjoituksia tulee kunnioittaa, paitsi kristittyjen Raamatulle saa tehdä mitä mielii. Kaikilla ihmisillä on oikeus olla juuri sitä, miksi itsensä kokevat eli puhutaan ihmisoikeuskysymyksistä ja tasa-arvosta, mutta niillä ei ole oikeutta, jotka haluavat elää perinteisen, raamatullisen arvomaailman mukaan eivätkä hyväksy aikamme pakotettua genre-ajattelua. Lapsillamme on tämän ajan mukaan “oikeus” Setan opetuksiin seksuaalisuudesta, mutta esimerkiksi kristityllä perheellä ei ole oikeutta varjella lapsiaan opilta, joka sotii heidän uskoaan vastaan. Tällaista listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tiivistettynä voi sanoa: tämä maailma on sairas, se on laiton, se on mädännyt sisästä käsin. Pieni pintakorjaus ei enää riitä. Kaikki valhe olisi perattava. Jos totuus Herramme sanan mukaan tekee vapaaksi, kaiketi silloin on pääteltävissä, että sen vastakohtana valhe orjuuttaa. Kysymys kuuluukin, kumpia me haluamme olla, orjia vai vapaita? Siispä, tulkoon totuuden valo ja tulkoon se jo pian!

Tänä aamuna Herra nosti mieleeni erään tapahtuman pyhän Raamatun sivuilta. Jeesus oli vaeltamassa opetuslapsineen halki kylien opettaen ja parantaen ihmisiä. Erääseen kylään heitä ei kuitenkaan toivottu ja tämä suututti opetuslapset. He sanoivat: “Herra, tahdotko, niin rukoilemme, että tuli taivaasta kuluttaa heidät?” Epäilemättä opetuslapset kokivat vilpittömästi olevansa oikealla asialla. Jeesus kuitenkin vastasi: “Te ette tiedä, minkä hengen vallassa olette.” Tämä pieni kertomus alkoi elää voimakkaasti mielessäni. Olemmehan mekin parhaillaan elämässä sellaista aikaa, jossa tapahtuu paljon yllättäviä asioita, jotka tahtovat saattaa ihmisten mielet hämmennyksiin. Olen seurannut ja kuunnellut viime päivien aikana sitä, mikä merkillinen vihan aalto on ollut havaittavissa ihmisten keskuudessa. Yhtäkkiä kaikki tuntuvat yhteisestä päätöksestä vihaavan Venäjää ja erityisesti presidentti Putinia. Luonnollisesti on kysymys Ukrainan tapahtumista. En ole mikään Venäjän puolesta puhuja (enkä minkään muunkaan tahon!), mutta haluaisin kylläkin esittää muutaman mielestäni aiheellisen kysymyksen. Kuinka moni tuntee Ukrainan historian ja sen miten se vaikuttaa nykypäivän tilanteisiin? Entä moniko tietää, minkälainen hallinto Ukrainassa on ollut sitten ulkoa masinoidun Maidanin värivallankumouksen vuonna 2014? Tai kuka tietää, ketkä oikeasti ovat vedelleet naruista harmaina eminensseinä ja mitä muuta siinä maassa on tapahtunut ja onko se ollut todellakin kansan parhaaksi? Näitä tällaisia kysymyksiä voisin jatkaa, mutta arvelen, että jo näiden kohdalla aika moni joutuisi rehellisyyden nimissä vastaamaan, ettei oikeastaan tiedä. Tai että tietää juurikin sen, mitä media näkee hyväksi kulloinkin syöttää. No juurikin niin, siinäpä se! Emmekö ole vieläkään oppineet sitä läksyä, mitä jo korona-aikana niin paljon on jouduttu kokemaan? Meidän ajatuksiamme ja mieliämme pyritään ohjaamaan ja se ohjaus ei puolin ajoinkaan perustu totuuteen.

Allekirjoittaneen nimipäivä osuu kuluvalle kuulle. Siitä alkaa perinteinen juhlaputki, sillä kahden viikon sisään osuvat niin oma nimipäivä, joulu, nuoremman poikani syntymäpäivä, oma syntymäpäivä, kuin tyttäreni syntymäpäiväkin. Raamatussa sanotaan nimestä monenlaista asiaa. Tänään mielessäni on niistä Ilmestyskirjan sana: “Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.” (Ilm. 3:1) Kuinka usein tämä onkaan totta meidän kohdallamme! Nykysuomella saman voisi ilmaista: “Sinulla on elävän uskovaisen maine, mutta olet kauan sitten kadottanut elävän yhteyden Herraan.” Tällaisen tilan tunnustaminen omalle kohdalleen vaatii suurta rohkeutta. Usein on helpompaa tehdä niin kuin pienet lapset: jopa itsestään selvissä tilanteissa piiloutua valkoisen valheen taakse ja yrittää silmin kirkkain uskotella isälle tai äidille, että “ei mitään ole tapahtunut, enkä ainakaan minä ollut lähellä”. Mutta ilman virheensä tunnustamista on mahdotonta saada sitä anteeksi ja ilman hengellisen kuoleman tunnustamista on mahdotonta päästä uuteen elämään. Oman raadollisen tilansa peittelemätön tunnustaminen Jumalalle avaa lähtökohdan uudistumiselle. Sen päälle Jumala voi rakentaa kokonaan uutta. Ilman tätä rehellistä Jumalan eteen asettumista Jumala joutuisi rakentamaan uutta elämää lahonneen perustuksen päälle, joka ei tulisi kestämään. Ennemmin tai myöhemmin kaikki romahtaisi. Alussa lainaamani Raamatunkohta sanoo jatkossa: “Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. – – – Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.” (Ilm. 3:3,5) Uusi alku on mahdollinen ja sen uuden alun hedelmänä saatava palkinto on sanoinkuvaamattoman suuri: nimi säilyy elämän kirjassa ja Jeesus itse tunnustaa voittajan nimen Taivaallisen Isän ja hänen enkeliensä edessä! Kilvoitellaan, ystävät! Suostutaan rehellisesti Jumalan tuomion alle, että Hän ajallaan meidät myös korottaisi. Ja muistetaan, että tuomionkin alla Jumala on armorikas Isä, jonka ainoa toive on saada meidät rakkautensa piiriin. Hän etsii meitä saadakseen armahtaa ja kuljettaa perille asti, kirkkauden kotiin.

Katselin tyttäreni ahkeraa tiskialtaan pesua. Vesi juoksi hanasta. Tiskiharja viiletti juoksevan veden alla pitkin altaan pohjaa. Pienet silmät loistivat. Kehuin häntä: “Kyllä sinusta tulee oikein super-emäntä, kun noin kovasti harjoittelet. Olet kyllä taitava.” Siihen hän ykskantaan totesi: “Olen.” Apostoli Paavali oli vähän samoilla linjoilla: “Jumalan armosta olen se mikä olen.” (1. Kor. 15:10) Yksinkertaista: “Olen.” Se oli tosiasia, jota ei voinut, eikä tarvinnut kieltää. Paavali oli Jumalan armosta nähnyt vaivaa enemmän kuin kukaan muu hänen aikalaisistaan ja yleisen ymmärryksen mukaan tavoittanut evankeliumilla enemmän ihmisiä, kuin yksikään toinen samaan aikaan elänyt ihminen (1. Kor. 15:10). Hän oli taitavan rakentajan tavoin rakentanut kestävän perustuksen, jolle Kristuksen löytäneiden oli hyvä rakentaa (1. Kor. 3:10). Hän oli Kristuksen seuraaja, josta muidenkin sopi ottaa mallia (1. Kor. 11:1) ja oli kilvoitellut hyvän kilvoituksen (2. Tim. 4:7). Hän OLI sitä kaikkea ja vielä paljon muutakin. Samaan aikaan hän ei ollut mitään, vaan yksin Kristus oli kaikki kaikessa. Miten ihmeessä me olemme onnistuneet kääntämään tämän täysin päälaelleen? Samaan aikaan kun usein tekohurskaastikin vakuuttelemme, että “en minä ole mitään” me myös olemme kunnian kipeitä ja loukkaannumme, jos meidät sivuutetaan. Eikö olisi vapauttavaa saada kirkastaa Jumalaa omalla elämällään: “Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha” ja samalla: “Ja minä elän. En enää minä, vaan Kristus elää minussa.” (Gal. 2:20) Mikä kirkkauden määrä vajaan Jumalan seurakunnan keskellä. Kristus kaiken keskipisteenä, kirkastaen itseään jokaisessa meistä omalla ainutkertaisella tavallaan. Joten, ystävä, haluan sanoa sinulle yhdellä sanalla: “Ole!”. Ole rohkeasti, kuin pääsi nostaen ja Kristuksen valon loistamaan päästäen, sitä, mitä Hän juuri sinusta on ikuisuuksista asti unelmoinut. Hänen unelmansa sinusta on täydellinen, kirkas, ihana! Elä sitä todeksi, anna sen loistaa – ja kunnia siitä ylenpalttisesta kirkkaudesta olkoon yksin Jeesuksen!

Tänä aamuna se tapahtui. Olin kävelemässä pihamaamme poikki, kun kuulin takaani jokasyksyisen, sydäntä riipaisevan äänen. Kurkien viimeinen tervehdys matkalla kohti valoa, lämpöä ja suotuisampia oloja. Upeassa asetelmassa ne lensivät, kaksi auraa vierekkäin. Vähän matkaa takana päin tuli vielä kolmas, joka koitti ottaa etummaisia kiinni. Suunta oli hämmästyttävän tarkasti kohti etelää. Katselin näitä matkaajia ja mietin: Jostain jokainen niistä on lähtenyt, jonkun kotilammen rannalta tai suon kulmalta. Jokainen on nostanut siipensä, jättänyt hyvästit omalle kodilleen ja noussut taivaalle, suuntana uusi maa, parempi koti. Me uskovina puhumme uudesta kotimaasta, paremmasta, lopullisesta. Samaan aikaan usein käperrymme takaisin turvalliseen kotikoloomme, siipiä nostamatta ja matkaan lähtemättä. Perille pääsevät vain ne, jotka ovat matkaankin lähteneet. Olisiko tässä pimenevässä ajan illassa syytä vielä meidänkin uskaltautua lähtemään matkaan siitä tutusta ja turvallisesta, mihin olemme niin kauan tottuneet? Omasta “suon nurkasta tutun kotimetsän laidalla”. Olisiko aika nousta ylemmäs, nähdä kirkas määränpää horisontissa ja suunnata kohti sitä parempaa kotia, johon meidät on kutsuttu ja jossa meitä odotetaan? Turvallista matkaa, ystävät! Perillä tavataan!

Melko usein olen saanut kipinän ajatuksilleni yksinkertaisista hetkistä lasteni kanssa. Näin tapahtui myös eilen illalla. Olin sängyssä pienimmäinen kainalossani. Olimme siinä autuaasti illan hämärästä nauttien, peitto leukaan asti vedettynä. Yhtäkkiä pienet kädet pyrkivät pois peiton alta ja suuret silmät katsoivat suoraan minuun. “Tistiin.”, “Tistiin!” tyttö vaati lempeän päättäväisesti ja osoitti käsiäni omat kätensä ristiin malliksi vieden. Niinpä niin, kädet ristiin. Kun murheet kohtaavat, kädet ristiin. Kun ilot yllättävät, kädet ristiin. Kun elämä täyttyy kysymyksistä, joihin ei tiedä vastausta, kädet ristiin. Kun maailma ympärillä ihmetyttää, suututtaa tai pelottaa, kädet ristiin. Kun väsymys iskee, eikä jaksaisi jatkaa matkaa perille ikikotiin, kädet ristiin. Kun epäonnistumiset ja oman huonouden kohtaaminen syövät rohkeuden ja ilon, kädet ristiin. Kun kuin ihmeen kaupalla mahdottomana pidetyt asiat muuttuvatkin mahdollisiksi, kädet ristiin. Kun jostain, mitä on pelännyt, selviääkin, kädet ristiin. Kun aamulla on valmiiksi väsynyt, eikä jaksaisi kohdata tulevaa päivää, kädet ristiin. Mikä ikinä meitä päivissämme kohtaakaan, ilo tai suru, voitto tai tappio, pelko tai rohkeus, kädet ristiin, sillä rukous on yhteyttä sen yhden ainoan persoonan kanssa, joka voi meidät läpi näiden kaikkien viedä turvallisesti. “Daavidin virsi. Herra on minun valkeuteni ja autuuteni: ketä minä pelkään!Herra on minun elämäni turva: ketä minä vapisen!Kun pahat käyvät minun kimppuuni, syömään minun lihaani,niin he, minun ahdistajani ja vihamieheni, kompastuvat ja kaatuvat.Vaikka sotajoukko asettuisi minua vastaan, ei minun sydämeni pelkäisi;vaikka sota nousisi minua vastaan, siinäkin minä olisin turvassa.Yhtä minä rukoilen Herralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutta ja tutkistella hänen temppelissänsä.Sillä hän kätkee minut majaansa pahana päivänä,hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle.Niin kohoaa nyt minun pääni vihollisteni yli, jotka minua ympäröivät,ja minä uhraan riemu-uhreja hänen majassansa, Herralle minä veisaan ja soitan.Herra, kuule minun ääneni, kun minä huudan, armahda minua ja vastaa minulle.Minun sydämeni vetoaa sinun omaan sanaasi: “Etsikää minun kasvojani”.Herra, minä etsin sinun kasvojasi.Älä kätke minulta kasvojasi, älä työnnä vihassa pois palvelijaasi.Sinä olet minun apuni, älä minua jätä, älä minua hylkää, pelastukseni Jumala.Vaikka minun isäni ja äitini minut hyljätkööt, niin Herra minut korjaa.Neuvo, Herra, minulle tiesi ja johdata minua tasaista polkua minun vihamiesteni tähden.Älä anna minua alttiiksi ahdistajaini vimmalle,sillä väärät todistajat nousevat minua vastaan ja puuskuvat väkivaltaa.Mutta minä totisesti uskon näkeväni Herran hyvyyden elävien maassa.Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.” (Psalmi 26)

“Kaikki, mikä on syntynyt Jumalsta, voittaa maailman. Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme.” (1 Joh. 5:4) “Älkää rakastako maailmaa, älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.” (1 Joh. 2:15) “Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen.” (Jaak. 4:4) Pyhä sana puhuu meille maailmasta. Se puhuu siitä kahdella eri tavalla. Meille muistutetaan, että elävä usko voittaa maailman. Se pätee halki aikojen riippumatta siitä, onko kyseessä vaikea aika niin kuin nyt, vai kenties siunatut helpommat rauhan päivät. Usko on aina valoisa, sillä se on taivaasta. Mutta huomatkaamme, sen tulee todella olla uskoa, joka elää kaikessa Herran tuntemisesta ja etsii ja noudattaa Hänen ohjeitaan. Toiseksi sana varoittaa meitä rakastamasta maailmaa, ettemme kadottaisi Isän rakkautta. Jumalan rakkaus on kalleinta, mitä meillä on. Se on turvasatama myrskyjen keskellä, vahva linna, mihin saa kätkeytyä pahana päivänä. Samasta asiasta Vapahtaja Jeesus sanoi näin: “Pysykää minun rakkaudessani.” Ehkä sinusta tuntuu turhalta muistuttaa meitä uskovia maailman rakastamisen vaaroista. Miellät ehkä asian niin, että emmehän me kulje maailman riennoissa, olemmehan uskossa. Maailma on kuitenkin paljon enemmän, kuin vain tällaiset seikat. Se on se henki, mikä vallitsee maailmassa ja siihen kuuluu kaikki sekin, mikä ei ensi silmäyksellä näytä vääryydeltä. Erityisesti näistä lopun viimeisistä päivistä Sana opettaa, että maailma silloin on aivan erityisellä tavalla valheen hengen läpäisemä, siis petollinen paikka olla ja elää. Tessalonikalaiskirjeessään apostoli Paavali opettaa, että tässä kohdin meidän uskomme koetellaan. Ellemme valvo, ellemme ole päivän lapsia, me uskomme sen valheen ja tulemme petetyiksi, koska emme ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidaksemme pelastua. Monia eksyttää juuri se, ettei haluta edelleenkään uskoa maailman hengen edustavan valhetta. Siihen valheeseen uskotaan, sitä kuunnellaan ja sitä seurataan. Sillä tavalla tullaan kuin huomaamatta maailman ystäviksi. Tämä lopun päivien maailma on monien valintojen aikaa. Kaikki ne kertovat paljon meistä ja jumalasuhteestamme. “Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen, sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa että Jumala on ja että Hän palkitsee ne, jotka etsivät.” (Hebr. 11:6) Elävä usko on elävää tapahtumista. Se on kiinnittynyt elävään Herraan ja etsii kaikessa Häntä. Elämän yhteys hetkittäin tähän Herraan takaa sille sen kaiken ymmärryksen, jota maailman valhe ei pysty pettämään. Mutta huomaa, se on siis todellista elämän yhteyttä, missä seurataan koko painolla Herraa yrittämättä toisella korvalla kuunnella maailman opastusta. Herra tuntee ne, jotka Häntä rakastavat. Hän on luvannut olla kanssamme ajan loppuun saakka, mikäli me olemme Hänen kanssaan. Ajan kellon viisarit siirtyvät parhaillaan vinhaa vauhtia eteenpäin. Pian on se hetki, jolloin maailman keskiyön jyhkeät kumaukset peruuttamattomasti kuuluvat. Niitten kumahtelujen yläpuolellakin kuuluu majesteettinen pasunan ääni. Toisten kohtalona ovat kumahdukset, toiset kuulevat riemulla pasunan taivaisen äänen, joka kertoo kotikutsusta. Molempia ei voi valita.

Elämme monella tavalla ajassa, joka koettelee meitä. Inhimillisesti on vaikea hahmottaa itselleen, mitä juuri nyt tulisi ajatella lähitulevaisuudesta, mihin ajatuksensa ja voimavaransa keskittää ja mistä ammentaa voima kaikkeen. Olen toki täysin tietoinen siitä, että kaikkeen tuohon voidaan teoriassa antaa nopeita vastauksia, mutta se ei aina ole todellisesti sitä, mikä riittäisi oikeaksi vastaukseksi, joka kantaa. Voidaan esimerkiksi sanoa, että nythän puhutaan yhteiskunnan asteittain avaamisesta, laumasuojasta ja niin edelleen. En voi kuitenkaan mitään sille, että jotenkin kaikki tuo ei vain tunnu vakuuttavan. Sisin ei ikään kuin resonoi tuolle kaikelle. Jumalan Hengellä näyttää olevan kaiken yllä vähintään varoitusmerkki, kehotus arvioimaan tarkoin kaikkea, olemaan suinpäin uskomatta kaikkea, mitä meille tässä ajassa tarjotaan. En ole tällä kylvämässä mitään epäluuloisuuden henkeä, joten on aivan turha alkaa puhumaan salaliittoteorioista. Tahdon vain sanoa, että kyllä meidän uskovina kaiken keskellä tulee ennen kaikkea uskoa ja luottaa siihen, mitä Jumalan Henki meille puhuu. Se ei ole negatiivisuutta, vaan paremminkin sitä, että pidetään silmät Jeesuksessa, valvotaan, rukoillaan ja ollaan kuulolla, mitä Hän kulloinkin neuvoo. Palaan alkuperäisiin kysymyksiini. Olen menneinä viikkoina todella usein viipynyt Herran edessä, kertonut Hänelle enemmän kuin usein myös sen, miten haluaisin rohkaista rakkaita ystäviä jaksamaan näissä odotuksen koettelevissa ajoissa. En ole halunnut sanoa mitään sellaista, mikä olisi vain omia vajavaisia ajatuksia. Niinpä olen uudestaan ja uudestaan pyytänyt rakasta Herraamme jakamaan jotain sydämeltään. Eilen illalla se sitten yllättäen tapahtui. Jeesus alkoi puhumaan matkasta ylös Jerusalemiin. Kerran Hän kulki sen tien omiensa kanssa. Se oli esitäyttymys. Nyt on käsissämme lopullinen täyttymys. Raamatun mallia toteuttaen samat asiat toteutuvat nyt, kun me olemme matkalla ylös Uuteen Jerusalemiin. Ensimmäiset opetuslapset olivat hämmentyneitä, vaikka Herra oli opettanut heille, mitä on edessä. Entä me? Olen näkemässä, että näin on nytkin. Eikö meille muka ole Sanasta vuosien mittaan opetettu, millaisia viimeiset päivät ennen ylösottoa tulevat olemaan? Ja nyt, kun se tapahtuu, moni ei näytä tajuavan siitä tapahtumisesta juuri paljonkaan. Vai onko se sitä, ettei haluta tai osata oikein todesti uskoa, että tämä on nyt todellakin sitä? Me olemme aivan aikakauden lopussa. Yllättäen Jeesus kehotti katsomaan, mitä Hän teki viimeisissä hetkissään, kun ristin varjo jo levittäytyi Hänen eteensä. Ja mitä Hän teki suhteessa omiin opetuslapsiinsa. Se nimittäin toteutuu taas, nyt meitä koskien. Jeesus oli hyvin määrätietoinen. Ei Häntä yllättänyt ylipappien ja kansan vanhinten viha. Itse asiassa Hän oli kertonut siitä jo ennalta. Oliko opetuslapsilla siis “valikoiva kuulo”? Sotiko se heidän lihallista, uskonnollista ajatteluaan vastaan? Ja mikä vielä tärkeämpää, yllättääkö se sinut? Herra tiesi täsmälleen, mitä Hän oli tekemässä, mitä vaiheita olisi edessä ja mitä sen jälkeen. Hän tietää nytkin! Hän tietää! Sinun täytyy saada silmiesi eteen kuva Herrasta, joka kulkee nyt meidän edellämme määrätietoisin askelin. Kyllä Hän tietää, että taas sekä maallinen että uskonnollinen valta vihaa Häntä. Mutta Hän tietää myös sen, että valtakunta tulee koko kirkkaudessaan. Kysymys näissä hetkissä kuuluu: kumpaa me katsomme, Jeesusta vai sitä muuta joukkoa? Ajattele, miten paljon, tuhansittain, oli kansaa Jeesuksen ympärillä. Ja ajattele sitten, että ristin juurelta löytyivät vain Johannes ja muutamat naiset. Olivatko ne muut hämmentyneitä, vai loukkasiko heitä se, ettei Jeesus kelvannutkaan uskonnolle? Saamme nopeasti kuvan siitä, missä kohdassa tätä lopun päivien pyhää näytelmää me itse sijaitsemme, kun mietimme, pyrimmekö kaikin voimin lähelle vihattua, torjuttua Jeesusta, vai loukkaannuimmeko, kun uskontoon kajottiin! Voi niitä ensimmäisiä poloisia! Risti oli jo päivän päässä, ylösnousemuksen aamukin lähellä, ja mitä asiaa heillä mahtoikaan olla Herralle? “Oi Herra, katso mitkä rakennukset!” “Ei jää kiveä kiven päälle maahan jaottamatta”, vastasi Jeesus. Itse Elämän Herra oli siinä, heidän kanssaan, ja heitä kiehtoi yhä vain se entinen, kuollut, minkä Jumala oli jo jättänyt. Riipiikö tämä yhtään sinua? Nytkin, meillä on Jeesus, mutta mitähän me katsomme, mitä Hänelle haluamme näyttää? Ja aika käy näissä pyhissä hetkissä meillekin vähiin. Käsittämätön on Herran rakkaus! Hän tahtoi, suorastaan halajamalla halasi, saada olla viimeisiä hetkiä opetuslastensa kanssa. Viimeiset rakkauden osoitukset, evästyksen sanat ja rukous, johon Jeesus kätki omansa. Tiedättekö, ystävät rakkaat, mitä Jeesus nyt halajamalla halajaa? Aivan niin, saada viettää näitä hetkiä meidän kanssamme, samoista syistä. Getsemanessa Jeesus pyysi lähimpiään rukoilemaan, valvomaan Hänen kanssaan. Hän itse kävi taistelun, käy nytkin, mutta Hän kaipasi sitä, että Hänen rakkaimpansa olisivat olleet Häntä lähellä. Rakkaus kaipaa yhteyttä, myötäelämistä. Opetuslapset nukkuivat. Heiltä meni ohi se ainoa hetki, jolloin Jeesus olisi todella tarvinnut heitä. Arvaatte varmaan, kuka sanoo meille tänään: “Olkaa tässä minun lähelläni, valvokaa ja rukoilkaa.” Mutta ehkä meitä kiinnostaa enemmän hallituksen tiedotustilaisuus ja THL:n viimeisin arvio tautitilanteesta. Maailman hälisevät, vihamieliset äänet olivat jo lähellä. Ovat taas. Vielä siinäkin hetkessä Jeesus sanoi Häntä vangitsemaan tulleille: “Jos te minua etsitte, antakaa näiden mennä.” Hänen rakkautensa on loppuun asti Hänen omiensa suojana. Näitä Jeesus kehotti jakamaan. Ota nämä rivit tervehdyksenä Häneltä, joka on meidän Herramme ja Kuninkaamme. Hän niin rakastaa meitä! Ja minkälaista hälisevää, epätietoista, hämmentynyttä joukkoa mekin usein olemme, aivan kuten ne ensimmäisetkin. Mutta älä hätäänny! Kyllä Jeesus meidätkin tuntee. Tällaiset Hän kutsui. Tällaisiin Hän luottaa (käsittämätöntä!). Ja tällaisille Hän sanoo: “Pysykää minun rakkaudessani ja rakastakaa toinen toistanne!”

Otsikon sanat kantautuivat ohikulkiessani korviini eräästä tv:n lasten ohjelmasta. ”Jolla on voima, sillä on suuri vastuu.” Toden totta, kuinka suuri vastuu onkaan sillä, jolla on hengellinen voima. Sanan valo, Jumalan antama viisaus, kutsu palvelutehtävään, tieto tiestä Jumalan yhteyteen, tai mikä hyvänsä muukin Jumalan meille antama pääoma asettaa meidät valinnan paikalle: miten Jumala odottaa minun toimivan nyt, kun Hän on tämän pääoman käyttööni antanut? Mitä jos minä olen ainoa, jonka kautta evankeliumin sanoma tavoittaa tietyn henkilön? Mitä jos vain minun tehtäväkseni on uskottu tietyn tehtävän suorittaminen? Mitä, jos hengellinen kasvuni on kiinni siitä, että otan tämän ensimmäisen askeleen, jonka Jumala on osoittanut? Asian voisi oikeastaan ajatella toisinkin päin: Miksi Jumala antaisi meille hengellisiä lahjojaan, jos niille ei olisi käyttöä? Eikö hän myös sanassaan opeta päivänselvästi leivisköjen käyttöön panemisen tärkeydestä? (Luuk. 19:11-27) Hän sanoo vertauksessa täysin yksiselitteisesti: “Asioikaa näillä, kunnes minä tulen.” (jae 13) Kuinka me silti epäilemme ja arkailemme? Yllä olevasta vertauksesta opimme myös sen, miten Jumala on omasta puolestaan sitoutunut siunaamaan käyttöön laitetut leiviskät. On huomionarvoista, miten joka ikinen leiviskä tuplaantui, kun se laitettiin käyttöön. Vain käyttöön ottamaton, maahan haudattu leiviskä jäi ilman kasvua ja siunausta. Lopuksi haluamme myös kysyä kirjoituksen otsikkoon liittyen: Mitä on todellinen voima? Se kun ei suinkaan ole samaa kuin voimavaikutukset ja ihmeteot, olkootpa ne minkä näköisiä hyvänsä. Muistattehan seuraavan Jeesuksen opetuksen: Oli joukko ihmisistä, jotka sanoivat: ”Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?” Jeesuksen pysäyttävä vastaus kysymykseen oli: ”Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.” Ja hän jatkaa: ”Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.” (Edellä olevat lainaukset Matt 7:22-25) Todellista voimaa on kuulla Jeesuksen sanat ja elää niiden mukaan. Se on voimaa, joka kestää kaiken, mitä aika tai ikuisuus tuo tullessaan. Se on Jumalan elämää Jumalan lupausten toteutumisessa, elämää sanassa. Ja sana… on Jumala (Joh. 1:1).

Rakkaat ystävät Herrassa! Olemme eläneet suurten järistysten vuotta, sellaisten järistysten, jotka on koettu koko maailmassa. Tulevat päivät ovat yhä hämärän peitossa. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä uusi pian alkava vuosi tuo tullessaan. Kuitenkin, yksi on, joka tietää! Herralta ei mikään ole salassa. Ja vaikka näemmekin pahuuden voimien raivokkaan esiin marssin näissä päivissä, silti muistakaamme aina: Maidän Jumalamme hallitsee yhä! Joulumme saattaa ehkä ehkä poiketa totutusta suurestikin, ainakin joittenkin kohdalla. Aika on niin vakava, sillä kokonainen aikakausi on oikeasti päättymässä. Itse koen suurta kehotusta tänä jouluna viipyä paljon hiljaisuudessa Herran kasvojen edessä. Olemme tulleet hetkiin, joista vain puhuttiin aiemmin. Pyhän Raamatun profetiat täyttyvät. Toisaalta antikristillinen valta on oikeasti murtautumassa esiin. Ja toisaalta, ylös oton päivä on aivan lähellä. Olemmeko valmiita kaikkeen tähän? Kuluneen syksyn aikana maailman talousfoorumin ollessa koolla Sveitsin Davosissa, siellä annettiin julkilausuma, missä todettiin jotenkin näin: Vuonna 2021 alkaa uusi maailman järjestys. Ystävät kalliit! Tämä on pahan suunnitelma. Maailma puhuu näin suoraa kieltä. Ja ymmärtääkö Jumalan seurakunta? Onko se hereillä? Olisiko nyt tietoisestikin syytä viettää aivan erilainen joulu? Ajatelkaa, entä jos tämä olisikin viimeinen maanpäällinen joulumme? Herra yksin tietää, miten on. Jeesus itse tahtoo tulla jokaisen jouluun kaivattuna jouluvieraana. (Eikö ole ihanaa, että Hänen kohdallaan ei tarvitse pitää etäisyyksiä, eikä pelätä viruksia! Paremminkin, mitä lähempänä, sen parempi.) Hän sanoo meille ajan melskeitten keskellä: “Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.” Elävän Herran läsnäolo ja tunteminen tuovat sinulle Jumalan joululahjana taivaallisen rauhan ja suuren ilon. Saamme katsoa pelkäämättä tulevaan. Mutta vain, jos olemme kiinnitetyt Kristukseen. Siihen joulumme hiljaiset hetket meitä auttakoot. Joulun alla taivaalle ilmestyi suuri joulun tähti. Saturnuksen ja Jupiterin konjunktio, sanovat tämän ajan tähtitieteilijät. Jeesuksen tähti, sanoo usko! Merkkinä Messiaan tulosta. Saanko siis vielä kerran sanoa: Missä hetkessä elämmekään! Omasta puolestani tahdon kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta. Jumalan siunaus olkoon yllänne nyt ja tulevina päivinä, sisaret ja veljet Kristuksessa. Rukoussillalla kohtaamme! “Sydämen joulu on harras ja pyhä, sen hiljaisuudessa löydämme yhä.”

“Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Sela. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, Hänen ylistystänsä on maa täynnä. Hänen hohteensa on kuin aurinko, Hänestä käyvät säteet joka taholle; se on Hänen voimansa verho. HÄNEN EDELLÄNSÄ KÄY RUTTO ja polttotauti tulee Hänen jäljessänsä.”  (Habakuk 3:3-5) Maailma on astunut sisälle lopulliseen, apokalyptiseen aikaan. Elämme päivissä, jonka kaltaisia emme ole koskaan nähneet. Jumalan vastustaja raivoaa. Pahuuden tulvavedet huuhtovat yli maanpiirin eksyttäen, pettäen ihmisiä valheillaan. Niitä ei pidä katsella! Ei niitä kannata kuunnella! “Maan kuninkaan nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja Hänen voideltuansa vastaan: ‘Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä.’ Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran Hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan.” (Ps. 2:2-5) Jumala on nousemassa. Juuri, kun Jumalan kansa kokee olevansa kuin Punaisen meren edessä, takana Faaraon joukot. Moni kokee, ettei mitään ole tehtävissä. Muista, Jeesus vertasi tulonsa aikaa Nooan ja Lootin päiviin. Samanlainen aika on nyt. Saatanalliset “jättiläiset” hallitsevat pelolla ihmiskuntaa rakentaen uutta Baabelin tornia, uutta maailmanjärjestystä. Mutta Jumala käsitteli Nooan päivät! Hän käsitteli myös Lootin päivät! Kuule, mitä Herra puhui tänään: “Minun kansani, te minun rakkaani! Olen kuullut huutonne. Minä kuulin sen jo ensi hetkestä, kun te aloitte rukoilla. Nyt minä nousen! Te ette voi vielä edes aavistaa, mitä tapahtuu, kun minä tulen. Minä astun alas ottamaan selkoa asioista, niin kuin tein Baabelin tornia rakennettaessa. Minä ajan vihollisen esiin piilopaikoistaan. Minä pakotan sen astumaan minun eteeni. Tarkatkaa, mitä pian alkaa tapahtua, kun minun askeleeni koskettavat maanpiiriä. Maa järkkyy, vedet tulvivat, vallat ja voimat vapisevat. Se olen minä, Israelin Pyhä, Jeesus Kristus, teidän Herranne. Lopullinen tuomion aika on lähellä. Te, minun rakkaani, olette viimeinen este pahan voimille. Kun teidät kutsutaan kotiin, laittomuus saa hetkeksi saatanallisen vallan. Mutta nyt, olenhan luvannut uskollisilleni kirkkauteni. Olen puhunut profeettojeni kautta. Minä tulen teidän avuksenne, minä, teidän Jumalanne. Ja nyt, minun kansani, nouse yhtenä rintamana. Älä pelkää, älä arkana pälyile. Kulje eteenpäin. Tarkkaa minun askeleitani. Kohota voiton huuto, ylistyksen ääni Jumalasi kunniaksi. Odottakaa minua tulevaksi, nyt, ennen ylösottoa! Minä olen voittaja. Alkakaa kiittää, te minun rakkaani.”

Sydämessäni on koko aamun soinut Paul Wilburin laulu “Days of Elijah”. Siihen on syynsä. Maailmamme elää väkevästi juuri noita päiviä tällä hetkellä. Kysymys kuuluu, kuinka moni, edes uskovista, tajuaa ja huomaa sen? Monilta näyttää kokonaan menevän ohi olennaisten asioiden näkeminen ja ymmärtäminen, vaikka Jumalan Henki tuntuu suorastaan huutavan “Nähkää, mitä on tapahtumassa!” Jokapäiväisen elämän tavalliset asiat pimittävät näkökyvyn. Ehkä tässä on myös kuva viimeisten päivien seurakunnasta, jolta puuttuu isolta osaltaan profeetallinen ymmärrys ajan tapahtumista. Mikäli informaation ainoa lähde on uutta maailmanjärjestystä syleilevä media, silloin ollaan kyllä vaarallisesti eksyksissä. Jumalan ihmisen tulisi syvästi tuntea Sanan ilmoitus ja Herrassa eläen ottaa vastaan Pyhän Hengen ilmoitus. Monille usko on kuitenkin ajassamme enemmän ulkokohtaista. Siitä puuttuu elävä yhteys Herraan. Tällaisina aikoina jäljet paljastavat tämän surullisen asiaintilan. Valtameren takana on käyty vaalit. Ei ole vieläkään lopullisesti selvää, mikä on oleva lopputulos. Yksi on kuitenkin selvää: kyseessä ovat suuret, käänteentekevät linjavedot. Kun presidentti Trump aikoinaan monien yllätykseksi tuli valituksi, puhuttiin Kooreksesta. Tällä tahdottiin osoittaa Raamatun Koorekseen, jonka Jumala otti ja jota Hän käytti omiin tarkoitusperiinsä. Trumpin toisinaan suitsimaton kielenkäyttö ärsyttää monia. Totta on, että hänellä on vielä kasvamisen tie uskossaan edessä. Trumpin valtakaudella USA:n kansalaisille tarjottiin kuitenkin armon kutsun aika, sillä Jumalan Sana, Jeesuksen Kristuksen persoona, uskon vapaus, Israel-ystävyys, sanalla sanoen Jumalan tahdon mukainen elämä oli hallinnon taholta suojattua. Kuinka moni ymmärsi etsikon ajan? Niitäkin varmasti oli, sillä paljon on niitäkin, jotka ovat parannusta tehden tahtoneet uudistua uskossaan. Mutta onko heitä riittävästi? Jumalan etsikolla ja armon ajalla on aina määrähetkensä. Tämän me helposti unohdamme, koska Jumala odottaa usein pitkäänkin, sillä Hän ei tahtoisi ihmisten hukkuvan, vaan tulevan parannuksen paikalle. Mutta määrähetki tulee aina. Jumala yksin tietää sen ajankohdan. David Wilkersson profetoi väkevästi tästä asiasta USA:n kohdalla ja myös koko maailmaakin koskien. Monet eivät pitäneet siitä, että hän rehellisenä Jumalan profeettana puhui sen totuuden, minkä Herra hänelle ilmoitti. Onko hänen profetiansa täyttymys kenties jo lähellä? Sehän kosketti armon kutsua seurannutta tuomion aikaa. Joko täyttyy pian myös Dan 7:4: “Ensimmäinen oli kuin leijona, mutta sillä oli kotkan siivet. Minun sitä katsellessani reväistiin siltä siivet, ja se nostettiin maasta pystyyn ja asetettiin kahdelle jalalle niinkuin ihminen, ja sille annettiin ihmisen sydän.”? USA:lla on ollut merkittävä rooli lähetyksen saralla. Samoin Israelin puolustajana. Kun Raamatun ilmoituksen lopullinen toteutuminen tapahtuu, paljon muuttuu. Valtasuhteet muuttuvat. Tulee tilaa sille valtakehitykselle, mitä Raamattu kuvaa Antikristuksen vallaksi. Samoihin aikoihin tapahtuu myös Googin nousu. Voi, missä ajassa me elämmekään! Edelleen sanon: monilta tämä menee täysin ohi! Palaan vielä käsillä olevaan tilanteeseen. Sana sanoo: “Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan…” Taistelu on niitä henkivaltoja vastaan, jotka tahtovat tuhota kaikkea, mikä on Jumalan Sanan mukaista. Joitakin aikoja sitten Joe Biden lausui haastattelussa näin: “Jos minä pääsen valtaan, ensimmäisten 100 päivän aikana minä ajan läpi tasa-arvolait.” Hmm, tasa-arvo, sehän kuulostaa hyvältä! Näin moni ajattelee. Tiedätkö sinä, mikä on niitten lakien sisältö? Oletko esimerkiksi kuullut sanan translaki? Se tarkoittaa vaikkapa sitä, että jos murrosikäinen lapsi päättää vaihtaa sukupuolensa (ennen kuin luonnolliseen kasvuprosessiin kuuluvana asiana edes tietää vielä, kuka on!), vanhemmilla ei ole oikeutta millään lailla puuttua asiaan. Edelleen, abortin tulee olla täysin vapaa. Eutanasiakin tulee olemaan samalla listalla. Sukupuolten sekamelska. Summa summarum, kun kaikki ne asiat listataan, jotka ovat Jumalan Sanan vastaisia ja niistä tulee laki, mitä se tarkoittaa niiden ihmisten kohdalla, joiden omatunto on sidottu Sanaan? Ymmärrätkö? Jumalan ihmisistä tulee “laittomia”!! Mutta koskevatko nämä tällaiset asiat vain USA:n kaltaista suurvaltaa? Ei suinkaan! Miten ällistyttävän, surullisen nopeasti Suomi on muuttunut ja muuttuu. Ja mikä on syynä? Jumalan seurakunta mieltyi enemmän lopun ajan eksyttäviin henkiin, viihteelliseen kristillisyyteen. Se ei valvonut. Se kadotti suolansa ja hukkasi vartijan tehtävänsä. Onko jo liian myöhäistä myös meidän kohdallamme? Meidänkin lapsemme ovat samassa vaarassa. Meidänkin lakimme muuttuvat. “These are the days of Elijah…” Mitä ovat Elian päivät? Ystävät, mitä ne ovat?! Moni ajattelee: ihmeitä, Hengen voimaa, suuria tapahtumia. No, kyllä, sitäkin. Mutta Elian päivien ytimessä on kysymys, joka kaukaa Karmel-vuoren laelta kaikuu järisyttävänä meidän aikaamme: “Kuinka kauan te onnutte kahtaalle? Valitkaa tänä päivänä! Jos Herra on Jumala, palvelkaa Häntä, mutta jos Baal on jumala, palvelkaa sitten häntä!” Valintaa ei voi enää vältellä. Se tulee jokaisen yksilön ja jokaisen kansakunnan kohdalle. Kuulkaa, mihin Elian päivät päättyivät? Tulisiin vaunuihin, taivasmatkaan! Sille matkalle lähtee se, joka on valinnut oikein, ei sanoissa, vaan teossa ja totuudessa. Sitä Malakia tarkoitti sanoessaan: “Minä lähetän teille profeetta Elian ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.” Elian päivät ovat nyt.

“Olipa kerran”. Näinhän ne sadut alkavat. Perässä seuraaviin sadun sanoihin kätkeytyy usein paljon ihmeellistä ja ihmiselämän kokemuspiiriin normaalisti kuulumatonta. Ja loppu on melkein aina onnellinen.

Elämme parhaillaan jonkinlaista seisovaa aikaa. Kaikki on aivan kuin pysähtynyt paikoilleen. Toisaalta, kiitos Herralle, korona pandemia on omassa maassamme rauhallisemmassa suvanto vaiheessa, vaikka tauti yhä onkin keskuudessamme. Syytä tarkkaavaisuuteen on siis edelleen. Monista maista, joissa tauti jo laantui, nähdään nyt toisen aallon hyvinkin nopeasti lähteneen leviämään uudelleen, kun rajoituksia alettiin purkaa. Pitkittynyt tilanne koettelee myös henkisiä voimavaroja. Ihmiselle tyypillinen reaktio on, että jonkin aikaa jaksetaan sinnitellä, sitten tunnepuoli alkaa tuottaa jonkinlaista lamaantumista, kun välitöntä loppua ei olekaan näköpiirissä, eikä kukaan osaa sanoa, pitkäänkö vielä on jaksettava poikkeavia oloja. Herra nosti itselleni sanat “Kolmen K:n aika”, kun näitä rukouksessa mietiskelin. Mitä ne kirjaimet pitävät sisällään? Ensimmäinen K on kiitos! Mutta kuinka nyt jaksaisimme kiittää kaiken epätietoisuuden keskellä? Jumalan ihmeellinen järjestys on kuitenkin juuri se, että kiitos on aina ensin. Me kiitämme keskellä vaikeitakin aikoja, kiitämme uskossa, kiitämme, koska Jumala on hyvä. Kiitos on paljon enemmän kuin tunne. Se on elävän uskon ilmaus, uskon, joka luottaa Jumalaan. Juuri sellainen usko voittaa maailman. Toinen K on kärsivällisyys. Filadelfian seurakunnalle Jeesus puhuu lupauksen sanoja, jotka toteutuisivat lopun päivissä niiden kohdalla, jotka ovat ottaneet vaarin Hänen kärsivällisyytensä Sanasta. Emmekö eläkin parhaillaan ajassa, missä tuo sana on enemmän kuin ajankohtainen? Toinenkin pyhän Sanan kohta nousee tässä kohden sydämelle: “Te tarvitsette kestäväisyyttä saadaksenne sen, mitä luvattu on.” Niinpä, nyt on kärsivällisesti riiputtava Jumalan lupauksissa, pidettävä niistä kiinni kaksin käsin. Vielä on se viimeinen K-kirjain. Kylväminen ! Nyt, kun kaikki muu on pitkälti pysähdyksissä, kylvämisen mahdollisuus on edelleen avoinna. Meitä haastetaan käyttämään tämä odotuksen aika kylvämällä Sanaa. Se kylvö ei milloinkaan tyhjänä palaja. Omankin työsarkamme puitteissa olemme keskellä kriisiaikaa saaneet Intiasta iloisia uutisia rakennuttamamme kirkon avajaisista. Lisäksi saimme viime vuoden syksyllä välittää lahjasi vuoristoheimojen Raamattuihin. Ne ovat nyt saapumassa perille! Kiitos Herralle! Nyt olisi Kiinaan 2 eri mahdollisuutta tänä vuonna, joko syyskuussa tai joulukuussa. Tavoitteemme on 10.000 Raamattua. Tällä hetkellä meiltä puuttuu vielä n. 3500,- euroa, jotta tuo tavoite saavutettaisiin. Rukoilkaamme Herraa, miten Hän tahtoisi meidän tässä toimivan. Muista: kiitos, kärsivällisyys, kylväminen. Siinä Herran antamat sanat. Ja onko niissä myös avain omaankin koronatilanteeseemme? Näin lasken nyt siunaten nämä 3 K:ta teidän sydämillenne.

Kuinka luonnollisena pidämmekään kasvun ihmettä, joissakin asioissa. Keväällä istutettuja kasveja käydään kurkkimassa ja ihmetellään, jos mitään ei kasva. Pienen vauvan kohdalla odotetaan ensi katsetta, ensi hymyä, ensi hammasta, ensi otetta, ensi askelta, ensi sanaa…

Sanoma Herralta: “Minä, Herra, olen aloittanut sen järkyttämisen, minkä olen Sanassani ilmoittanut. On alkanut uusi aikajakso, seurakunnan ajan viimeiset päivät. Vanha ei palaa. Se jää kylläkin olemaan, jopa vielä vaivanajassakin, mutta se ei enää ole minun rakkaitani varten. Minä puhdistan nyt morsiamen. Se merkitsee todellista puhdistusta, muutosta, uudistumista. Eivät kaikki sitä koe, mutta se ei johdu minusta, vaan teistä. Minä tunnen ne omani, joilla on ehjä kaipaus, jotka etsivät minua koko sydämestään. Heidän sydämessään Pyhä Henki tekee suuren, ihmeellisen työn näinä päivinä. Paljon on vielä pois pantavaa. Teissä on yhä niitä, joille kuollut uskonto on arvokkaampaa kuin minä, teidän Herranne. He ovat vaarassa, sillä minä en enää salli kunniaani loukattavan. Mitään, mikä ei ole minusta lähtöisin, ei enää suvaita morsiamen joukossa. Minä, Herra ilmestyn kunniani kirkkaudessa. Te ette ole vielä koskaan tunteneet minua sellaisena Majesteettina. Herran pelko palautetaan. Pyhitetty jäännös palvoo minua, sillä läsnäoloni on oleva häikäisevä pyhyyden kunniassa. Ne, jotka ovat siihen valmistautuneet, saavat sen kokea. Ja nyt, kuulkaa minun omani, ottakaa vaari tästä hetkestä! Tämä on Kairos-hetki, ainutkertainen, joka ei koskaan palaa, kun nämä koetuksen ja puhdistuksen päivät ovat ohitse. Älkää hukatko näitä kalliita hetkiä! Vieläkin sanon: älkää hukatko niitä! Lakatkaa voivottelemasta: milloin tämä loppuu? Herra, milloin kaikki on taas niin kuin ennen? Minä sanon teille, se on hetkiensä tuhlaamista, väärä tapa katsoa sitä, mitä nyt tapahtuu. Paremmin etsikää minua kaikella, mitä teissä on, pyytäkää ymmärtää minun viisauteni. Ja irrottakaa jo vihdoin otteenne vanhasta. Se jää maahan, tuomioitten aikaan. Vain rakkaani kutsutaan kotiin. Tämä on suuri, pyhä, ihmeellinen aika. Valmistautukaa kohtaamaan minut. Äkisti minä tulen temppeliini, kun aika on. Muistakaa parannuksen ja puhdistuksen päivissä: kuluttava, puhdistava Henkeni tuli on se rakkaus, jolla minä teitä viimeisiä rakastan.”

“Minä tutkistelen Sinun asetuksiasi ja katselen Sinun polkujasi. Minä juoksen Sinun käskyjesi tietä, sillä Sinä avarrat minun sydämeni. Opeta minulle, Herra, käskyjesi tie, niin minä seuraan sitä loppuun asti. Anna palvelijallesi toteutua lupauksesi, joka on annettu Sinua pelkääville.” (Ps. 119:15, 32-33, 38) Nämä Psalmin jakeet Herra nosti tänään jaettaviksi. Muutama ajatus niiden pohjalta. Maailma on nyt täynnä informaatiota ja disinformaatiota ja silti kaiken sen ohessa moni valittaa: “Miksi ei kerrota, mitä nyt on edessä tai mitä on suunniteltu?” Meidän katseemme tulisi suuntautua vallan toisaalle. On aika tutkistella Herran asetuksia ja opetella katselemaan Hänen polkujaan, eli on opittava näkemään, missä kulkee nyt Herran tie ja mitä taivas on mistäkin päättänyt, mikä on Herran tahto. Se on olennainen asia, koska sen mukaan kaikki lopulta tapahtuu! Sitten on myöskin päiviensä hetkissä seurattava Jumalan opastusta. Vain niin tekemällä sydän avartuu. Siitä tulee niin avara paikka, että kaikki taivaallinen rikkaus mahtuu siihen. Tällä tavoin “siivottu” sydämen huone on valmis vastaanottamaan Herran ja Kuninkaan ja kun Hän itse tahtoo ilmaista itsensä, silloin alkaakin jo syvempi Herran teiden opetus. Oma tietomme ja ymmärryksemme on parhaimmillaankin perin vajaata. Mutta kun Herra itse opettaa, silloin oikeastaan taukoavat loputtomat, levottomat kysymyksemme, koska käsitämme niiden kaikkien saavan vastauksensa oikealla hetkellä. Ei ole tarvis hätäillä “Herra, milloin?” Olennaiseksi tulee se, että opimme noudattamaan Herran tahtoa loppuun asti. Juuri siinä on sielun sisäinen lepo. Aikataulut ovat Jumalan, niin kuin tahtokin. Saamme levätä Hänessä. Mutta se on niin sanottua aktiivista lepoa, ei penseyttä. Aktiivista, koska sydän on kaiken aikaa valppaana Jumalan suuntaan odottaen joka hetki, mitä Herra seuraavaksi puhuu, mitä Hän osoittaa tai mihin huomion kohdistaa. Näin tulemme lopulta myös paikalle, missä meille toteutuvat Herran lupaukset niille, jotka Häntä pelkäävät.

Hiljaiset viikkomme Herran edessä jatkuvat. Tämän maailman asiantuntijoita kuunnellessa tuntuu, että arviot kriisin kestosta muuttuvat koko ajan. Kun poikkeustila alkoi, moni varmaankin ajatteli: no, jos tässä nyt pari kuukautta ollaan, niin sitten kaikki palaa ennalleen. Pääsiäinen tuli ja meni ja alkoi tuntua, että tässä saattaa mennä vielä kesäkin. Nyt jo puhutaan, että kyse voi olla vuosista. Olen kuitenkin hyvin voimakkaasti kokenut, että ainoa, joka todella tietää tulevien päivien kulun, on Herra. Häneltä meidän on kysyttävä Hänen suunnitelmiaan. Nyt on tärkeää, että emme saisi herpaantua. Tämä on meille kaiken muun lisäksi vaikea koetus siksikin, että emme voi kokoontua. On kuitenkin todella tärkeää, että ymmärrämme tämän ajan tarkoituksen. Meitä valmistellaan. Ja rukouksessa voimme yhä olla yhtä! Tahtoisin tuoda tässä Sanan, jonka Herra on useana viime päivänä nostanut. Habakukin kirja, luku 3: “Herra, minä olen kuullut Sinulta sanoman, ja olen peljästynyt. Herra, herätä eloon tekosi jo kesken vuotten, tee se jo kesken vuotten tiettäväksi. Muista vihassasi laupeutta.” Tässä on tämä pelottavien näkymien aika ja sen keskellä Jumalan aikasyklit. Meidän tehtävämme on rukoilla tuo rukous, tavallaan profetoida Jumalan näkyjen toteutuminen. Teksti jatkuu: “Jumala tulee Teemanista, Pyhä Paaranin vuorelta. Hänen valtasuuruutensa peittää taivaat, Hänen ylistystänsä on maa täynnä. Hänen hohteensa on kuin aurinko, Hänestä käyvät säteet joka taholle; se on Hänen voimansa verho.” Tämä on se, mikä on tuleva! Sitä meidän on odotettava ja sitä varten valmistauduttava. Mutta huomaa!! “Hänen edellänsä käy RUTTO, ja polttotauti tulee Hänen jäljessänsä.” Ja minkä muun kuin ruton keskellä me olemmekaan juuri nyt? Puhuuko se sinulle siitä, että Jumala on tulossa voimassaan ja kirkkaudessaan juuri ennen ylösoton päivää? “Minä kuulin tämän, ja minun ruumiini vapisee, minun huuleni värisevät huudosta, mätä menee minun luihini, minä seison paikallani ja tutisen, kun minun täytyy hiljaa odottaa ahdistuksen päivää, jolloin kansan kimppuun käy hyökkääjä. Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksessä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa.” Tämä koetuksen aika vaikuttaa kaikkeen! Mutta, mutta!! “Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi, niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani.” Kun kaikki maailmassa sortuu eikä ole enää pian mitään, mihin ihmiset ovat tottuneet turvaamaan, silloin Jumalan rakkaat riemuitsevat Herrassaan. He saavat nousta ylemmäksi, kukkuloilleen, missä taivasilma raikkaana väreilee. Siihen on katse nostettava jo nyt, sitä rukoiltava. Ja sitten on opittava nöyrtymään Jumalan tahtoon, ja on suostuttava Hänen aikatauluunsa, vaikka saammekin anoa, että Hän toteuttaisi näkynsä jo kesken vuotten, kuten Habakuk sanoo. Pitkästä ajasta ei missään nimessä ole kyse, mutta nyt minulla ei ole lupaa sanoa tästä enempää. Olkaa rakkaasti siunatut, kaivatut ystävät Herrassa!

Viime päivinä Facebookissa on kiertänyt ahkerasti Kauniaisten seurakunnan julkaisema “Yhtä”-kappaleen esitys (linkki tässä). Tämä hieno kappale soi meilläkin tiuhaan poikamme Williamin innostuttua siitä kovasti. Eräänä päivänä laulu oli jälleen kerran soimassa. Kun päästiin kohtaan “Että olisimme yhtä…”, kysyi vanhempi Johann-poika: “Kenen kaa?”. Niinpä niin, kenen kaa? On helppoa puhua yhteydestä ja suvaitsevaisuudesta ja välittämisestä ja rakkaudesta. Monesti tuntuu, että niitä pidetään jollain tapaa jopa kristillisen uskon synonyymina. Kuitenkin Sana opettaa yhteydestä melko kahtiajakoisesti. Toisaalta se sanoo: “Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?” (2 Kor. 6:14-15) Toisaalta taas Raamattu piirtää eteemme niin syvällisen kuvan yhteydestä, että sellainen ei ole inhimillisesti edes mahdollista: “Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.” (Gal. 3:26-28). Huomasitko näissä lauseissa olleet vedenjakaja-sanat: “uskovaisella uskottoman kanssa”, “uskon kautta Jumalan lapsia”, “Kristukseen kastetut”, “Kristuksen päällenne pukeneet” ja “yhtä Kristuksessa Jeesuksessa”? Yhteys voi olla ylimaallinen niin kauan kuin yhteyden perusta on kunnossa – Kristus elämässä ihmisen sydämessä. Tällaiselle yhteydelle on juuri nyt kysyntää enemmän kuin koskaan ennen. Raamattu ei kuitenkaan opeta, että meidän tulisi olla yhtä suurta yhteyden laumaa, joka hyväksyy kaiken suvaitsevaisuuden laajan sateenvarjon alla. Tämähän turhentaisi Kristuksen työn. Jeesus kuoli sitä varten, että hän pelastaisi meidät synnistä ja sen tuomiosta ja synnyttäisi meidät uuteen armahdetun elämään Jumalassa. Kun me alamme hyväksymään kaiken Jumalan rakkauden nimissä, me itse asiassa riistämme synnin sitomalta ihmiseltä mahdollisuuden Jumalan vaivalla valmistaman suunnattoman lahjan vastaanottamiseen. Jos lääkäri toteaa vastaanotolla istuvan henkilön olevan sairas, on karhunpalvelus sanoa: “Kaikki on kunnossa, menehän kotiin.” Sen sijaan on suunnaton lahja, kun taitava lääkäri tunnistaa sairauden ja tietää myös lääkkeen siihen. Näin meitäkin kutsutaan toimimaan. “Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.” (Mark. 16:15). Saamme julistaa ilosanomaa Kristuksen sovitustyöstä, joka vapauttaa ja luo uudeksi. Joka sen ilosanoman ottaa vastaan, se löytää sydämeensä yhteyden, joka ei perustu inhimilliseen hyvyyteen, vaan Jumalan iankaikkiseen rakkauteen. “Kenen kaa?” kysyy otsikko. “Kenen kaa vaan”, jolle armo Kristuksessa kelpaa.

”Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.” (1 Kor. 1:8)

“Päästä minun kansani palvelemaan minua!” Nämä sanat Mooses lausui Egyptin faaraon edessä. Jumalan ennalta ilmoittama profeetallinen aikataulu oli tullut hetkeen, jossa Hän aikoi vapauttaa kansansa orjuudesta. Lopullinen päämäärä olisi luvattu maa. Sitä edeltäisi pyhä kohtaaminen Jumalan vuorella erämaassa. Kohtaamista edelsi puhdistautuminen ja pyhittäytyminen. Noita hetkiä taas vapautuminen orjuudesta. Ja sitä ennen vitsaukset, joista viimeisenä kuoleman enkeli. Kuinka vavisuttavasti olemmekaan elämässä samaa kiertokulkua nyt! Jumalan kansa on kauan saanut elää maailman orjuudessa huokaillen taakkojen alla. Se on ollut myös maailman hengen orjuutta, joka on tahtonut kuin huomaamatta totuttaa Herran kansankin omiin tapoihinsa. Etäännyimme uhkaavasti todellisesta pyhyyden tuntemisesta. Nyt on Jumalan hetki. “Päästä kansani!” Sen merkkinä tuli vitsaus, jonka keskellä nyt elämme. Toki rukoilemme Herraa lopettamaan tämän vitsauksen. Päivä päivältä olen kuitenkin yhä syvemmin kokenut, että on jotain muuta paljon tärkeämpää ja se on Jumalan sydämeltä. Hän kyllä pitää ajastaan huolen koronasta, kun sen hetki on. Vitsaus on merkki siitä, että orjuus on loppumassa. Jumala tulee puuttumaan asioihin. Hän erottaa kansansa maailmasta ja voi sitä, joka Lootin vaimon tavoin jää katselemaan taakseen, mitä sinne jäi, olkoon se vaikka uskonnon vaatteessa! Kaikki vanha hapatus perataan nyt. Jokainen istutus, jota Isä ei ole istuttanut, revitään maasta. Pyhittäytyminen ja puhdistautuminen on käsillä. Moni kokee sitä juuri parhaillaan koko maailmanlaajuisessa Kristuksen ruumiissa. On tulossa suuri kohtaaminen pyhän Jumalan kanssa, liittojen uudistaminen. Vasta sitten on edessä luvattu maa. Israelista hukkui kokonainen sukupolvi kahta lukuunottamatta sille pyhälle erämaataipaleelle, vaikka Jumala oli vienyt heidät ulos Egyptistä. He kokivat Jumalan suuret ihmeet ja kuulivat liiton sanat, mutta heidän sydämensä napisi jatkuvasti ja ikävöi Egyptin lihapatoja. Siis ikävöi orjuutta! Miten lyhyt onkaan ihmisen muisti. Apostoli Paavali muistuttaa tästä 1 Kor. 10 luvussa. “Useimpiin heistä Herra ei mielistynyt”. Nyt, kun me olemme tässä puhdistusvaiheessa ennen kohtaamista, mikä on sydämemme tila? Emmehän ala napista? Eihän kukaan vaan kaipaa takaisin entiseen, Egyptin orjuuteen? Tämä on tosi vakava kysymys, josta Herra muistuttaa päivittäin. Ulkoinen Jumalan kansaan kuuluminen ei vielä tee ihmisestä liittojen omistajaa. Oikea oppikaan ei ole riittävä kriteeri. Israelillakin oli laki ja liitot, mutta sydän oli kaukana Herrasta. Emme tiedä, kauanko aikaa Herra on mitannut meille tätä eristyksessä elettävää pyhittäytymisen aikaa, mutta tämä on vavisuttava hetki. Katso, me emme tule kohtaamaan Herraa vasta tuulissa ja pilvissä. Ei, Hän tulee alas, Hän asettaa pyhittyneen, erottautuneen, Häntä rakastavan kansansa läsnäoloonsa, jonka pyhyys on oleva ennen näkemätöntä ihmisten maailmassa. Ja kuka on sellaiseen kelvollinen? Malakia sanoo kirjassaan: “Äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, Hän tulee, sanoo Herra Sebaot. Mutta kuka kestää Hänen tulemisensa päivän ja kuka voi pysyä, kun Hän ilmestyy?” Mal. 3:1,2

Siunattua pääsiäisviikkoa, rakkaat ystävät! Vieläkö tuli palaa rukousalttareillanne vai onko korona väsymys jo uuvuttanut? Me tarvitsemme nyt kestäväisyyttä saadaksemme Jumalan lupaamat vastaukset. Kestäväisyys taas edellyttää tahdon päätöstä. Niinpä, mitä ikinä teetkin, yhdestä älä tingi: pidä huoli rukouksesta! Taivaassa on hiljaisuus, sillä taivas odottaa. Tuli palaa pyhällä alttarilla taivaan kaikkein pyhimmässä, Jumalan valtaistuimen edessä. Pyhät enkelit ovat hiljentyneet odottamaan. Mitä he odottavat? Maan päältä kohoavia pyhien rukouksia, jotka kannetaan taivaan alttarille ja pyhä suitsutussavu kohoaa Jumalan eteen. On niin erikoinen täyttymystä edeltävä hetki, että myös jo kirkkaudessa olevat pyhät yhtyvät näihin rukouksiin. Ja mitä ne sisältävät? “Tulkoon valtakuntasi! Tapahtukoon tahtosi! Pyhitetty olkoon nimesi!” Jumala vastaa tulella. On aina vastannut! Moosekselle Hän ilmestyi palavassa pensaassa. Israelin kansaa Hän johti tulen patsaana. Elialle Hän vastasi tulena Karmel-vuorella, ja huomaa, silloin kun oli kansan luovuttava puolisydämisyydestä. Tulivaunuissa Elia myös vietiin taivaaseen. Johannes Kastaja profetoi Jeesuksesta: Hän kastaa teidät tulella. Jeesus itse sanoi tulleensa heittämään tulta maan päälle. Pyhä Henki laskeutui tulisina kielinä opetuslasten ylle helluntaina. Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. Se on pyhää rakkauden tulta. Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Siksi palvelkaamme Häntä pyhällä arkuudella ja pelolla. Emme tiedä, montako hetkeä meidän on vielä vietettävä tässä hiljaisuudessa. Jumala tietää sen. Mutta älkäämme hukatko näitä hetkiä. Ne on annettu valmistautumista varten. Nyt ei ole hetki nurista, pelätä tai ahdistua. Paremminkin saamme uskossa kiittää Jumalaa. Olet ehkä ollut jo pitkään Jeesuksen oma. Mutta usko minua, milloinkaan ei vielä koko taivas ole niin keskittyneesti kuunnellut rukouksiasi kuin juuri nyt! Pidetään siksi tuli palamassa rukousalttareilla. Rahtunen vielä ja Jumalamme vastaa. Olemmeko ymmärtäneet, että Hänen vastauksensa merkitsee pyhää kohtaamista, niinkuin Raamatun päivinä? Joka sen ymmärtää, se tietää myös, miksi tarvitaan puhdistautumista ja näitä pyhiä valmistushetkiä, sillä kuka meistä rohkenisi astua peljättävään ja ihmeelliseen Jumalan läsnäoloon ilman ennakkovalmisteluja. Ja se on se, mitä on oleva edessämme. Näiden ajatusten saattelemana toivotan kaikille siunattua, ihmeellistä ja kirkastunutta pääsiäisiloa!

Tänään Hengessä koettua ja kuultua jaettavaksi kaikille Herran rakkaille: Olen kutsunut kaikkia rukoukseen ja paastoon. On tärkeätä, että rukouksillamme on oikea perusta, niin että ne myös kuullaan taivaassa. Siksi tarvitaan parannuksen ja nöyrtymisen osuus. Jumalan omina meitä kutsutaan sydämessämme tutkimaan, mitä meidän tarvitsee muuttaa asenteissamme, valinnoissamme, sanoissamme jne, jotta ei olisi esteitä Jumalan vastausten tulemiselle. Jesaja 58 on hyvä luku tätä tehdessämme. Jumala puhuu paljon siitä, miten Hänen omiensakin keskellä maailman kiireet, jokapäiväisen elämän kohtaamiset ja toimet, ajavat usein Herran edelle. Jumala on odottanut vuosia. Me emme ehtineet. Ehkä jopa kristillinen työmme tuli toisinaan esteeksi. Nyt ei voi tehdä mitään, ei kohdata ketään, nyt on tämä hiljaisuus. Joko me nyt ymmärrämme, että Jumalan kohtaaminen, Hänen asettamisensa ensimmäiseksi, ei ole jäännösseurakunnalle suositus. Se on välttämättömyys! Me olemme tahtoneet uhrata Herran työlle. Kyllä! Mutta moninkertaisesti olemme rakentaneet siihen verrattuna omaa elämäämme, omia mielitekojamme seuraten. Nyt tulee muutos. Jumala sallii talouden alasajon, jopa saattaa hetkellisesti ottaa pois leivän varan. Ymmärrämmekö me jälleen tärkeysjärjestyksen? Haggai 1:2-11, Malakia 3:6-12. Meidän Isämme on rikas antaja, eikä Hän ketään kiusaa! Ei Hän näistä siksi puhu. Hän tahtoisi voida siunata meitä ja meidän kauttamme muita ylenpalttisesti, mutta siinäkin on tämä taivaassa asetettu lainalaisuus. Daniel rukoili Baabelin vankeudessa. Mikään olevaisissa olosuhteissa ei näyttänyt siltä, että yhtään mikään muuttuu. Katsokaa, rukoiljan täytyy rukoilla uskossa, lujasti luottaen ja kestäväisesti. Ei saa hellittää. “Rukoilkaa lakkaamatta ja siinä kiittäen valvokaa!” Niin, kiittäen! Jumalan vastaus Danielille lähti heti, mutta tuli viikkojen kuluttua perille. Sota käytiin näet taivaan avaruuksissa sen perille pääsemisestä. Niin on nytkin. Enkelit taistelevat henkivaltoja vastaan, että Isän vastaus voisi tavoittaa meidät. Älä hellitä! Kaikki tapahtuu ja toteutuu yleensäkin ensin hengen maailmoissa. Vasta sen jälkeen se realisoituu näkyvän maailman tasolla. Säilytä siis elävä toivo. Taivas kuuntelee. Isä koettelee meitä, olemmeko tosissamme, olemmeko uskollisia loppuun asti, kunnes saamme voiton. Oletkohan koskaan mennyt Herran omien kokoukseen “tapasi mukaan”? Tai jättänyt menemättä, kun ei jaksanut tai oli muuta tähdellisempää? Tänään Herra puhui: “Kuinka teillä onkaan oleva juhla, kun minä sallin teidän jälleen kokoontua yhteen kasvojeni eteen! Kun mikään ei ole enää tavanomaista ja itsestäänselvää. Se onkin aivan tavatonta ja taivaallista!” Niinpä! Tällaista tänään. Pysy taivastaajuudella, Herra tarkkaa, olisiko joku ehyellä sydämellä antautunut Hänelle. Olkaamme kaikki! Olkaa rakkaasti siunatut, kaikki veljet ja sisaret Kristuksessa!

Tervehdys teille, kaikki rakkaat ystävät, karanteenista ja rukoushiljaisuudesta! Haluan jälleen jakaa kanssanne muutaman ajatuksen, jotka Jumala on nostanut sydämelleni. Rohkaiskoot ja vahvistakoot ne teitä, niin kuin ne rohkaisivat itseäni. Koronavirus ilmestyi maailmaan yllättäen, eikä kukaan oikein vieläkään osaa varmuudella sanoa, mistä lähteestä se tuli. Toiseksi, me kuulemme yhä sanottavan “emme tunne tätä virusta”. Herra puhui sydämelleni: koronan takana on henkivalta, joka tahtoo tuhota ihmisiä ja aiheuttaa paniikkia ja sekasortoa koko maailmassa. Sen vanavedessä seuraa toinen pahuuden demoninen voima, pelon henki. Saatana pyrkii estämään uskovien todistuksen maailmasta. Mutta, – ja nyt se tärkein! Jumala on aina suurempi! Jumalan armo on määrättömästi enemmän kuin demoninen pahuus! Niinpä Herra voi muuttaa pahan palvelemaan omia tarkoitusperiään. Hän puhdistaa nyt maailmanlaajuisesti jäännösseurakuntansa. Nyt on katumuksen ja parannuksen aika. Jooelin pasuuna kutsukoon kaikenikäiset uskovat parannukseen ja rukoukseen. Herra sanoi: “Tämä tulee loppumaan yhtä äkkiarvaamatta kuin se alkoikin. Nimittäin jos minun kansani nöyrtyy rukoukseen, minä lähetän suuret enkeliruhtinaani, taivaan sotajoukot, tuhoamaan demoniset vallat koronan takana. Enkö minä luvannut pelastaa jopa Sodoman, jos sieltä olisi löytynyt vaikka vain 10 vanhurskasta! Älkää peljätkö, niin kuin maailma pelkää. Eläkää viisaasti, mutta älkää peljätkö! Minä, Herra, teidän Jumalanne, kuulen kansani rukouksia, kun se nöyrtyy kaikesta sydämestään minun eteeni. Älkää siis vavisten kuunnelko maailman uutisia. Etsikää minua. Minä, Herra, puhun teille, ja minä olen Israelin Pyhä, ainoa, joka ihmeitä tekee. Jeesuksen, minun Poikani, nimessä saatanan valta tallataan maahan. Te saatte valmistautua viimeiseen todistukseen ja ylösoton päivään. Siispä, mene kansani kammioihisi ja lymyä hetki, kunnes viha on ohitse käynyt. Kammioissasi lähesty minua ja minä totisesti kuulen!” Rakkaat ystävät! Meitä on paljon enemmän kuin 10. Jopa tällaisena aikana. Keskellä vaikeita ja vakavia aikoja sydämeni aivan murtuu sen Pyhän Hengen läsnäolon alla, missä Jumalamme tahtoo tulla meitä lähemmäksi kuin Hän vielä koskaan on tullut. Rohkeutta, ystävät! Jumala on aivan lähellä!

Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: “Poistukaa tämän joukon luota, niin minä tuokiossa heidät tuhoan.” Silloin he lankesivat kasvoillensa. Ja Mooses sanoi Aaronille: “Ota hiilipannu ja viritä siihen tuli alttarilta, pane siihen suitsuketta ja vie se nopeasti seurakunnan luo ja toimita heille sovitus, sillä viha on lähtenyt liikkeelle Herran tyköä, vitsaus on jo alkanut.” Ja Aaron teki, niinkuin Mooses oli käskenyt, ja riensi seurakunnan keskelle, ja katso, vitsaus oli jo alkanut kansan keskuudessa. Silloin hän suitsutti ja toimitti kansalle sovituksen. JA HÄNEN SIINÄ SEISOESSAAN KUOLLEITTEN JA ELÄVIEN VAIHEELLA VITSAUS TAUKOSI. Mutta niitä, jotka vitsauksesta kuolivat, oli neljätoista tuhatta seitsemänsataa henkeä, paitsi niitä, jotka saivat surmansa Koorahin tähden. Sitten Aaron palasi takaisin Mooseksen luo ilmestysmajan ovelle, ja vitsaus oli tauonnut. (4 Moos. 16:44-50) Kehoian lukemaan koko luvun 4 Moos. 16! Jumalattomuus, kapina, Jumalan unohtaminen, ne aiheuttivat järkyttävän vitsauksen. Onko meillä nyt muistutus myös omassa ajassamme siitä, että kaikista valinnoista on seurauksensa? Jumalan jäännösseurakunnan tulee ensin puhdistua. Huom! “Vie se nopeasti seurakunnan luo ja…” Sitten on meidän tehtävämme asettua elävien ja kuolleitten väliin. Me voimme Herran jäännöksenä tehdä sen vain, jos olemme ensin itse tehneet täyttä totta omasta parannuksestamme Herran edessä. Jumala tahtoo nyt ravistella rakkaittensa sydämistä maailman turhat kiireet, haaskatut hetket ja Hän haluaa valmistaa pian kotiin lähtevän seurakunnan pyhittämällä sen niin kuin ei vielä milloinkaan. Rakkaat ystävät! Maailmamme on kaaoksessa, oma rakas isänmaamme poikkeustilassa. Mutta tärkeintä on, että Jumala katsoo nyt meitä, Hänen rakkaitaan, mitä me teemme. Haastan kaikkia ystäviä rukoukseen ja paastoon. Herätkäämme valvomaan ja toimittakaamme pyhä rukouksen suitsutus kansan edestä, että vitsaus taukoaisi!