“Olipa kerran”. Näinhän ne sadut alkavat. Perässä seuraaviin sadun sanoihin kätkeytyy usein paljon ihmeellistä ja ihmiselämän kokemuspiiriin normaalisti kuulumatonta. Ja loppu on melkein aina onnellinen.
Aika usein kuulee todistuksia, joiden päälle voisi kirjoittaa sanat ”Olipa kerran”. Katsotaan taaksepäin, muistellaan, mitä joskus koettiin. Vasta uuden elämän Jeesukselle löytäneen todistus kertoo vielä tuoreesta, uudesta, elämänmakuisesta asiasta. Vähitellen viikot muuttuvat kuukausiksi, kuukaudet vuosiksi, vuodet kymmeniksi vuosiksi. Kuin varkain tuoreus häviää ja jäljelle jää vain muisto: ”Olipa kerran…”
Todellisen elämän Jeesuksen kanssa pitäisi olla tuoretta tänään. Sen pitäisi olla, kuin alussa mainittujen satujen, täynnä ihmeellistä yhteyttä kaikkivaltiaan Jumalan kanssa ja hänen todellisuudessaan elämistä. Sen todeksi tulemista, että iankaikkinen elämä on vuodatettu maan saviastiaan.
Jospa satumme muuttuisivat todeksi, historiamme täksi päiväksi ja puheemme Herrasta elämäksi Herran kanssa. Silloin voisimme myös kirjoittaa elämässämme todeksi sanat: ”Ja niin he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti – eikä vain elämänsä, vaan iankaikkisuutensa…”