Eräänä kesäpäivänä olin autokatoksemme takana tekemässä pihatöitä. Olin toistakymmentä vuotta korottanut maata autokatoksen takana sijaitsevan luumupuun ympärillä ajamalla sinne haravointijätettä, risuja ja oksista silputtua haketta. Vihdoin olin päässyt niin pitkälle, että kaunis kaaren muoto alkoi olla hahmollaan ja pääsin viimeistelemään reunoja. Kesken kaiken mieleeni iski kysymys: Mitä ihmeen järkeä on siinä, että näen näin kovan, vuosia kestävän vaivan kaunistaakseni paikan, jossa juuri kukaan ei koskaan käy? Kuin vastauksena mietteisiini sydämeni täytti saman tien ajatus siitä, miten Jumalalle takapihat ovat yhtä tärkeitä kuin etupihatkin. Meillä ei uskovina voi olla paraatipuolta, jota ylpeänä esittelemme ja takapihaa, jonne piilotamme kaiken saastan luullen sen siellä olevan piilossa. Jumalan maailmassa niin etu-, kuin takapihatkin pidetään kunnossa ja kauniina. Kuka tietää, ehkä juuri tänään Mestari haluaisi tulla sinun takapihallesi tai minun takapihalleni luumupuun alle kahville ja juttelemaan. Miten siunattua on, jos voimme pelkäämättömin sydämin päästää hänet sinne – puhtaalle, kaunistetulle pihalle!

Kohtasin kerran rovastin, joka jakoi kanssani pienen palasen nuoruutensa historiaa. Opinnot olivat takana ja hän odotti, mistä seurakunnasta saisi kutsun työhön. Eräänä päivänä kaivattu kutsu tulikin, kun puhelin soi ja langan toisessa päässä ollut kirkkoherra lausahti: ”Tuletko meille töihin? Meille kelpaa huonompikin pappi.” Lausahdus oli tietysti esitetty huumorilla, mutta keskellä huumoriakin siihen sisältyy syvä totuus. Siunaus ja menestyminen Jumalan valtakunnan työssä ei ole meidän erinomaisuutemme, tietojemme tai taitojemme ansiota – päinvastoin, ne saattavat usein olla kompastuskivenäkin. Helposti mietimme toimintaamme Herran elopellolla omien kykyjemme näkökulmasta, kun taas Jumala etsii sydäntä, joka on kokonaisvaltaisesti Hänelle antautunut ja valmis käyttöön juuri siinä paikassa ja sillä tavalla kuin Herra hyväksi näkee. Puusepän seinällä roikkuvan työkalun tehtävä ei ole miettiä, mitä se voi olla toimittamassa, vaan sen päätöksen tekee puuseppä. Niin taivaallinen Isämmekin tietää, millaisen työkalun hän mihinkin tehtävään haluaa valita. Toisinaan valinta voi olla yllättäväkin. Siksi riittää, että meidät havaitaan alttiiksi ja uskollisiksi silloin, kun ”puuseppä” poimii juuri meidät käyttöönsä. Olkaamme tänään ”…pyhitettyjä, isännällemme hyödyllisiä, kaikkiin hyviin tekoihin valmiita.” (2. Tim. 2:21)

Olemme varmasti pysähtyneet monta kertaa Nooan elämänkohtaloiden äärelle. Olemme pohtineet hänen sinnikkyyttään, kärsivällisyyttään ja luottamustaan elävää Jumalaa kohtaan. Vakaassa uskossa hän laski koko elämänsä sen varaan, että Jumalan sanat ovat totta. Miltä paikalta löydämme itsemme, kun vertaamme omaa uskoamme ja luottamustamme Nooan uskoon ja luottamukseen – sitä olemme varmaan myös monesti miettineet. Olemme myös ajatelleet maailmaa ja sen asukkaita Nooan ympärillä. Siitä päätellen, ettei ketään muuta mennyt arkkiin Nooan perhekunnan kanssa voimme ajatella, että ympärillä ollut maailma suhtautui Nooan valmistautumiseen ja varoittaviin sanoihin nurjasti tai vähintään välinpitämättömästi. Tässä hetkessä haluaisin tuoda Nooan elämänkohtalon tähän päivään ja pysähtyä kanssasi kysymään: Miten me suhtaudumme niihin varoittaviin ja herättäviin sanoihin, joita Jumala meidän kuullaksemme tänä päivänä antaa? Onko meille käynyt samalla tavalla kuin Nooan aikalaisille: kyseenalaistamme, suhtaudumme välinpitämättömästi tai jopa vastustamme niitä? Minkä tähden Jumala lähettää varoittavat sanansa? Ihanko huvikseen kertoaksensa, että vakavat ajat ovat edessä? Ei! Rakastava Taivaallinen Isämme lausuu varoittavat sanansa sen tähden, että saisi pidettyä meidät turvassa myrskyävän ajan keskellä ja saadakseen meidät pelastetuksi hukkumasta. Niin kuin hyvä isä tai äiti pitää huolta lapsestaan, niin – ja vielä paljoa paremmin – pitää Jumala huolta meistä, jos annamme hänelle siihen luvan. Jos olet tänään sillä paikalla, jossa joudut toteamaan, että Jumalan kehotukset valvomiseen ja valmistautumiseen ovat kaikuneet kuuroille korville, rohkaisisin sinua avaamaan sydämesi Jumalan rakkauden sanoille: ”Valvokaa siis!” (Matt. 24:42). Anna Jumalan läpivalaista elämäsi ja osoittaa sen epäkohdat, jotka vaativat pikaista korjausta. Daavidin sanoja lainaten: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24)? Jos näin teet, saat kokea, miten Hän johdattaa sinua ja pitää sinut turvassa, tulkoon eteemme millaisia myrskyjä tahansa.