Yksi kevään tulon varmimpia tuntomerkkejä on linnunlaulun lisääntyminen. Yhtäkkiä kuin tyhjästä havahtuu siihen, että ilma on täynnä jos jonkinmoista viserrystä ja riemullista laulua. Sen johdattamana alkaa näkemäänkin sellaista, mitä hetki vielä ei huomannut: yhden riemurintaisen linnun siellä ja toisen täällä. Tajuaa: Talven selkä on taitettu ja kesä tulossa!
Linnuilla pitää kiirettä. Tehtäviä on paljon. Pitää rakentaa pesä ja pian hautoa munia. Sen jälkeen pienet nälkäiset suut ovat jatkuvasti ammollaan murkinaa odottaen. Asiaan huomiota kiinnittävä tajuaa, että laulu on yhtäkkiä tyystin kadonnut. Vain hyvin harvakseltaan kuuluu joku pieni tirskahdus sieltä täältä.
Kun uusi elämä syttyy meidän sydämissämme ja tulemme tuntemaan Jeesuksen, olemme kuin nuo pienet linnut keväällä. Sydämemme on täynnä riemua ja ylistystä Jumalalle. Kätemme ovat täynnä työtä, sillä tajuamme, että Jumalalla on jokaiselle paikka ja tehtävä. Ja ei aikakaan, kun kaikki se Jumalalle toimittamamme täyttää elämämme niin, että ylistyslaulu sammuu. Kevään riemu ja tulevan kesän odotus vaihtuvat huomaamatta lähemmäksi hiipivään syksyyn ja sitä seuraavaan talveen.
Mitä jos tänään tarkkailisimme, missä hetkessä elämme juuri nyt? Keväässä ja riemullisessa laulussa? Liian kiireisessä kesässä? Sydämeen hiljaa hiipivässä syksyssä? Vai peräti kuoleman ja pimeyden talvessa? Olkoon tilamme nyt mikä hyvänsä, Jumala on uusien keväiden Jumala. Ehkä juuri tänään voisi olla sen uuden alun ensimmäinen päivä?