Muistatko sadun Hölmölän väestä, joka rakensi taloa? Yksi hirsistä oli liian lyhyt, eikä sopinut rakennukseen. Sen sijaan, että olisi veistetty uusi, sopiva hirsi ja jatkettu rakentamista, sai joku loistavan idean: puretaan rakennus ja lyhennetään kaikkia muitakin hirsiä! Silloin ne saadaan sopimaan viimeiseen, alusta asti väärin sahattuun hirteen. On helppo pitää hölmöläisiä nimensä veroisina typeryksinä, mutta kun asiaa pysähtyy avoimin mielin ajattelemaan, toimii tämän päivän kristikunta täsmälleen samalla tavalla. Jumala on sanassaan määritellyt tahtonsa, hyvän ja pahan, oikean ja väärän, vaatimuksensa ja lupauksensa. Hän on asettanut mitat, joiden mukaan meidän elämämme, ajatuksemme, valintamme, tekemisemme ja tekemättä jättämisemme tulee arvioida. Liian usein me kuitenkin teemme niin kuin tarinamme hölmöläiset: tingimme yhdestä Jumalan sanan asettamasta mitasta ja joudumme sen seurauksena saman tien tinkimään lukemattomissa muissakin kohdissa. Jumalan sana ei enää mittaa ja ohjaa meidän elämäämme, vaan meidän elämämme määrittelee sen, mikä Jumalan sanasta kelpaa ja mikä ei. Jumalan näkemykset ovat täysin suvereenit meidän ajatuksiimme verrattuna. Ei oikeastaan ole väliä sillä, mitä tai miten me purnaamme, vänkäämme ja väännämme syntiin langenneessa luonnossamme Jumalan ajatuksia vastaan. Ne ovat ja pysyvät muuttumatta iankaikkisesta iankaikkiseen. Toisaalta: miten turvallista ja tärkeää on juuri se, että Jumalan ajatukset eivät muutu! Olisi pelottavaa elää, jos ei Jumalan armon lupauksiin voisi luottaa sataprosenttisella varmuudella tietäen, että niiden varaan uskaltaa rakentaa sekä ajallisen elämänsä että iankaikkisen kohtalonsa! Kiitos Jumalalle, että hän ei tingi, ei peruuta, eikä muuta sanaansa muuttuvan ajan mukana. Älkäämme mekään tehkö sitä!

Kaikki kävi salakavalasti. Muutos oli niin pieni, että sitä hädin tuskin huomasi. Ehkä mietit, että kyseinen asia vähän epäilyttää, tai että sydämellä ei ollut täyttä rauhaa siitä. Mutta massa kulki edellä ja sinä perässä. Vuosien varrella muutoksia tuli yhä lisää. Hitain askelin, yhtä pienin kuin ennenkin. Niihin tottui ja alkoi jopa pitämään normaalina asian tilana. ”Näin tämä nyt vain ovat. Asiat ja ajat muuttuvat ja meidän tulee muuttua mukana.” Jonakin päivänä aloit ihmettelemään voiman puutetta ja mitäänsanomattomuutta. Perusta tuntui olevan oikea, mutta ihan kuin elämä olisi puuttunut. Entisen voimakkaan ja värikkään elinvoiman tilalle oli tullut harmaanunelias pehmeys, joka ei koskettanut sen paremmin itseä kuin ketään muutakaan. Näin salakavalasti sielunvihollinen pikkuhiljaa valtaa tilaa elämästämme omille asioilleen. Ei se useinkaan tule aseet kolistellen ilmoittamaan, että ”nyt tuhoan hengellisyytesi”, vaan pikkuhiljaa, kuin piilossa ollen se tekee myyräntyötään sydämissämme. Ja jos jonain päivänä saamme armon pysähtyä sydän rehellisen avoimena tutkimaan elämäämme, huomaamme, miten meidät on kuljetettu kauas alkuperäisestä turvallisesta, armorikkaasta ja voimallisesta elämästä Jeesuksen lähellä. Pikkuhiljaa ja pienin askelin – mutta lopulta kauas asti. Olkoon sydämemme valveilla voidakseen nähdä ja ”kestää perkeleen kavalat juonet.” (Ef. 6:11) Asialla on myös kääntöpuoli. Myös Jumala toimii pikkuhiljaa ja usein meidän huomaamattamme. ”Vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.” (San. 4:18) Hän kuljettaa meitä läpi elämämme päivien vierellämme vaeltaen. Yksi päivä muiden joukossa ei välttämättä tunnu kovin erikoiselta. Ei ehkä tunnu siltä, että kovinkaan suurta muutosta tapahtuisi, tai että suuret taivaalliset näköalat olisivat edessämme. Mutta kun pysymme turvallisesti Herran lähellä, aukeavat ne maisemat pikkuhiljaa, kirkkaus lisääntyy, vaellus yhdessä Herran kanssa saa meidät tuntemaan Häntä yhä läheisemmin ja eräänä päivänä huomaamme, miten kaikki on niin erilaista, kuin alussa. Herra on entistä rakkaampi, luottamus Häneen entistä suurempi ja tulevaisuus ja toivo valaisevat päivämme entistä turvallisemmin. Pikkuhiljaa elämämme kulkee suuntaansa – mutta kumpaan suuntaan juuri sinun elämäsi on kulkemassa?

Jos olet autoileva ihminen, olet varmasti joskus talvella kokenut tämän: Kello kerkesi ja lähdön kanssa alkoi jo olemaan kiire. Juoksit pihalle huomataksesi, että autoa ei ollutkaan muistettu laittaa lämpenemään. Ikkunat olivat tiukasti jäässä. Istuit nopeasti autoon, käynnistit moottorin, laitoit kaikki mahdolliset lämmityslaitteet päälle ja syöksyit taas pihalle jääraappa kädessä. Vaan jääpä ei tahtonutkaan irrota. Vaikka miten päin olisit koittanut raaputella jäätä pois, pysyi se kuin liimattu kiinni lasissa. Vilkaisit kelloa ja laskit äkkiä mielessäsi, että on pakko lähteä matkaan, tai myöhästyt määränpäästäsi. Niinpä hyppäsit sisälle autoon ja lähdit matkaan. Jo ensi metreiltä oli selvää, että jäisin ikkunoin liikenteeseen lähteminen oli huono idea. Oli vaikeaa erottaa, missä tie kulkee. Vastaantulevien autojen kirkkaat valot pahensivat tilannetta entisestään. Välillä et tiennyt, oletko tien vasemmassa vai oikeassa laidassa, kenties ajamassa jonkun alle – tai mikä vielä pahempaa – jonkun päälle… Ei ole turvallista olla matkassa, jos näkyvyys ei ole kunnossa. Ehkä selvisit tuona talvipäivänä turvallisesti määränpäähäsi. Mutta miten on tällä tärkeimmällä matkalla – matkalla kohti iankaikkisuutta? Oletko matkassa jäisin ikkunoin ja ilman näkyvyyttä? Erityisesti tässä ajassa, jossa Jumalan viitoittamaa selkeää tietä koitetaan vääntää mutkalle ja sotkea, pitää meidän katseemme entistäkin keskittyneemmin tavoittaa taivaallinen päämäärämme. ”Kuka on se mies, joka Herraa pelkää - sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava.” (Ps. 25:12) Jumala on luvannut johdattaa meitä ja saattaa turvallisesti perille asti. Saakoon sydämestämme tänäänkin nousta nöyrä rukous Jumalan puoleen: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24) Turvallista matkaa – aina kotiin asti!