Jos olet autoileva ihminen, olet varmasti joskus talvella kokenut tämän: Kello kerkesi ja lähdön kanssa alkoi jo olemaan kiire. Juoksit pihalle huomataksesi, että autoa ei ollutkaan muistettu laittaa lämpenemään. Ikkunat olivat tiukasti jäässä. Istuit nopeasti autoon, käynnistit moottorin, laitoit kaikki mahdolliset lämmityslaitteet päälle ja syöksyit taas pihalle jääraappa kädessä. Vaan jääpä ei tahtonutkaan irrota. Vaikka miten päin olisit koittanut raaputella jäätä pois, pysyi se kuin liimattu kiinni lasissa. Vilkaisit kelloa ja laskit äkkiä mielessäsi, että on pakko lähteä matkaan, tai myöhästyt määränpäästäsi. Niinpä hyppäsit sisälle autoon ja lähdit matkaan. Jo ensi metreiltä oli selvää, että jäisin ikkunoin liikenteeseen lähteminen oli huono idea. Oli vaikeaa erottaa, missä tie kulkee. Vastaantulevien autojen kirkkaat valot pahensivat tilannetta entisestään. Välillä et tiennyt, oletko tien vasemmassa vai oikeassa laidassa, kenties ajamassa jonkun alle – tai mikä vielä pahempaa – jonkun päälle… Ei ole turvallista olla matkassa, jos näkyvyys ei ole kunnossa. Ehkä selvisit tuona talvipäivänä turvallisesti määränpäähäsi. Mutta miten on tällä tärkeimmällä matkalla – matkalla kohti iankaikkisuutta? Oletko matkassa jäisin ikkunoin ja ilman näkyvyyttä? Erityisesti tässä ajassa, jossa Jumalan viitoittamaa selkeää tietä koitetaan vääntää mutkalle ja sotkea, pitää meidän katseemme entistäkin keskittyneemmin tavoittaa taivaallinen päämäärämme. ”Kuka on se mies, joka Herraa pelkää - sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava.” (Ps. 25:12) Jumala on luvannut johdattaa meitä ja saattaa turvallisesti perille asti. Saakoon sydämestämme tänäänkin nousta nöyrä rukous Jumalan puoleen: ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps. 139:23-24) Turvallista matkaa – aina kotiin asti!

Istuin kerran hölmistyneenä konservatiiviseksi luokitellun kristillisen kurssikeskuksen Raamattutunnilla. Puhujan aiheena oli tutkia Joonan kirjan sanomaa meille. Koko ensimmäisen Raamattutunnin kantavana ajatuksena oli, että tokikaan Joona ei ollut oikeasti suuren kalan vatsassa – sehän on mahdotonta! Joonan kirjan kirjoittajan väitettiin vain olevan loistava tarinankertoja ja käyttäneen tarinassaan tehokeinona suurentelua. Tämä kannanotto Joonan kirjaan sai minut jälleen kerran pohtimaan suhdettamme Raamattuun. Mikä ihme meidät pistää aina lähestymään Jumalan sanaa järki edellä ja kuvittelemaan, että olisimme kykeneviä arvioimaan, mikä osa sanasta voisi olla totta ja mikä ei? Tällaisen asenteen hiipiessä sisimpään kannattaa avata Jobin kirja ja kerrata sen sivuilta, millainen tomu ja mitättömyys ihminen on. Kun Job oli aikansa kipuillut Jumalan edessä, hän sanoo Jumalalle: ”Minä kysyn, opeta sinä minua. Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sentähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa.” (Job. 42:4-6) Tällä asenteella meidänkin on terveellistä ja turvallista pysähtyä Jumalan Sana eteen: ”Minä kysyn, opeta sinä minua.”

Maamme valtiojohto on jälleen tehnyt sellaisen valinnan, joka saattaa Suomen ja suomalaiset kirouksen alle. YK:n yleiskokouksessa laadittiin julkilausuma, jossa vaaditaan Israelia vetäytymään niin sanotuilta miehittämiltään alueilta. Näin ollen myös Jerusalemin vanha kaupunki jäisi myös palestiinalaisille. Monet maat äänestivät tällaista jumalatonta päätöstä vastaan. Suomi kuitenkin oli niiden maiden joukossa, jotka allekirjoittivat kyseisen julkilausuman. Raamatun sanan mukaan se merkitsee yksiselitteisen selvästi kirousta maallemme ja kansallemme. Kysymys kuuluu, milloin meidän rakkaasta maastamme tuli antikristillisten valtojen ja voimien hännystelijä? Mihin kirkas totuus ja terve Herran pelko hävisivät kansamme keskuudesta? Pyhä sana kyllä kertoo, että juuri tällainen on tilanne Jeesuksen paluun päivissä. Jerusalemista tulee väkikivi kaikille kansoille. Kaikki ne repivät itsensä pahoin noustessaan Jumalan maata ja kansaa vastaan. Aina voidaan toki sanoa, että eihän nyky Israel ole mikään täydellinen, pyhä valtio. Ei olekaan, ei vielä, mutta se on silti Jumalan valitsema, toteuttaen hänen ilmoitustaan profeetallisessa sanassa ja lopulta, Jaakobin ahdistuksen jälkeen, Israelin jäännös tulee kääntymään Jeesukseen uskovaksi. Mutta miten käy meidän suomalaisten? Jos me riistämme juutalaisilta Jumalan heille antaman kotimaan, kuka tulee anastamaan meidän perintömaamme? Lukekaamme huolella Obadjan kirja!! Rakkaat suomalaiset, nyt on aika herätä. Jumalan sana on aina ehdottomasti totta kertoessaan, mikä johtaa siunaukseen, mikä taas kiroukseen. Mitä kylvetään, sitä niitetään. Nouskaamme puolustamaan totuutta ennen kuin on liian myöhäistä.