Elämme monella tavalla ajassa, joka koettelee meitä. Inhimillisesti on vaikea hahmottaa itselleen, mitä juuri nyt tulisi ajatella lähitulevaisuudesta, mihin ajatuksensa ja voimavaransa keskittää ja mistä ammentaa voima kaikkeen.
Olen toki täysin tietoinen siitä, että kaikkeen tuohon voidaan teoriassa antaa nopeita vastauksia, mutta se ei aina ole todellisesti sitä, mikä riittäisi oikeaksi vastaukseksi, joka kantaa.
Voidaan esimerkiksi sanoa, että nythän puhutaan yhteiskunnan asteittain avaamisesta, laumasuojasta ja niin edelleen. En voi kuitenkaan mitään sille, että jotenkin kaikki tuo ei vain tunnu vakuuttavan. Sisin ei ikään kuin resonoi tuolle kaikelle. Jumalan Hengellä näyttää olevan kaiken yllä vähintään varoitusmerkki, kehotus arvioimaan tarkoin kaikkea, olemaan suinpäin uskomatta kaikkea, mitä meille tässä ajassa tarjotaan. En ole tällä kylvämässä mitään epäluuloisuuden henkeä, joten on aivan turha alkaa puhumaan salaliittoteorioista. Tahdon vain sanoa, että kyllä meidän uskovina kaiken keskellä tulee ennen kaikkea uskoa ja luottaa siihen, mitä Jumalan Henki meille puhuu. Se ei ole negatiivisuutta, vaan paremminkin sitä, että pidetään silmät Jeesuksessa, valvotaan, rukoillaan ja ollaan kuulolla, mitä Hän kulloinkin neuvoo.
Palaan alkuperäisiin kysymyksiini. Olen menneinä viikkoina todella usein viipynyt Herran edessä, kertonut Hänelle enemmän kuin usein myös sen, miten haluaisin rohkaista rakkaita ystäviä jaksamaan näissä odotuksen koettelevissa ajoissa. En ole halunnut sanoa mitään sellaista, mikä olisi vain omia vajavaisia ajatuksia. Niinpä olen uudestaan ja uudestaan pyytänyt rakasta Herraamme jakamaan jotain sydämeltään. Eilen illalla se sitten yllättäen tapahtui.
Jeesus alkoi puhumaan matkasta ylös Jerusalemiin. Kerran Hän kulki sen tien omiensa kanssa. Se oli esitäyttymys. Nyt on käsissämme lopullinen täyttymys. Raamatun mallia toteuttaen samat asiat toteutuvat nyt, kun me olemme matkalla ylös Uuteen Jerusalemiin.
Ensimmäiset opetuslapset olivat hämmentyneitä, vaikka Herra oli opettanut heille, mitä on edessä. Entä me? Olen näkemässä, että näin on nytkin. Eikö meille muka ole Sanasta vuosien mittaan opetettu, millaisia viimeiset päivät ennen ylösottoa tulevat olemaan? Ja nyt, kun se tapahtuu, moni ei näytä tajuavan siitä tapahtumisesta juuri paljonkaan. Vai onko se sitä, ettei haluta tai osata oikein todesti uskoa, että tämä on nyt todellakin sitä? Me olemme aivan aikakauden lopussa.
Yllättäen Jeesus kehotti katsomaan, mitä Hän teki viimeisissä hetkissään, kun ristin varjo jo levittäytyi Hänen eteensä. Ja mitä Hän teki suhteessa omiin opetuslapsiinsa. Se nimittäin toteutuu taas, nyt meitä koskien.
Jeesus oli hyvin määrätietoinen. Ei Häntä yllättänyt ylipappien ja kansan vanhinten viha. Itse asiassa Hän oli kertonut siitä jo ennalta. Oliko opetuslapsilla siis “valikoiva kuulo”? Sotiko se heidän lihallista, uskonnollista ajatteluaan vastaan? Ja mikä vielä tärkeämpää, yllättääkö se sinut? Herra tiesi täsmälleen, mitä Hän oli tekemässä, mitä vaiheita olisi edessä ja mitä sen jälkeen. Hän tietää nytkin! Hän tietää! Sinun täytyy saada silmiesi eteen kuva Herrasta, joka kulkee nyt meidän edellämme määrätietoisin askelin. Kyllä Hän tietää, että taas sekä maallinen että uskonnollinen valta vihaa Häntä. Mutta Hän tietää myös sen, että valtakunta tulee koko kirkkaudessaan. Kysymys näissä hetkissä kuuluu: kumpaa me katsomme, Jeesusta vai sitä muuta joukkoa?
Ajattele, miten paljon, tuhansittain, oli kansaa Jeesuksen ympärillä. Ja ajattele sitten, että ristin juurelta löytyivät vain Johannes ja muutamat naiset. Olivatko ne muut hämmentyneitä, vai loukkasiko heitä se, ettei Jeesus kelvannutkaan uskonnolle? Saamme nopeasti kuvan siitä, missä kohdassa tätä lopun päivien pyhää näytelmää me itse sijaitsemme, kun mietimme, pyrimmekö kaikin voimin lähelle vihattua, torjuttua Jeesusta, vai loukkaannuimmeko, kun uskontoon kajottiin!
Voi niitä ensimmäisiä poloisia! Risti oli jo päivän päässä, ylösnousemuksen aamukin lähellä, ja mitä asiaa heillä mahtoikaan olla Herralle? “Oi Herra, katso mitkä rakennukset!” “Ei jää kiveä kiven päälle maahan jaottamatta”, vastasi Jeesus. Itse Elämän Herra oli siinä, heidän kanssaan, ja heitä kiehtoi yhä vain se entinen, kuollut, minkä Jumala oli jo jättänyt. Riipiikö tämä yhtään sinua? Nytkin, meillä on Jeesus, mutta mitähän me katsomme, mitä Hänelle haluamme näyttää? Ja aika käy näissä pyhissä hetkissä meillekin vähiin.
Käsittämätön on Herran rakkaus! Hän tahtoi, suorastaan halajamalla halasi, saada olla viimeisiä hetkiä opetuslastensa kanssa. Viimeiset rakkauden osoitukset, evästyksen sanat ja rukous, johon Jeesus kätki omansa. Tiedättekö, ystävät rakkaat, mitä Jeesus nyt halajamalla halajaa? Aivan niin, saada viettää näitä hetkiä meidän kanssamme, samoista syistä.
Getsemanessa Jeesus pyysi lähimpiään rukoilemaan, valvomaan Hänen kanssaan. Hän itse kävi taistelun, käy nytkin, mutta Hän kaipasi sitä, että Hänen rakkaimpansa olisivat olleet Häntä lähellä. Rakkaus kaipaa yhteyttä, myötäelämistä. Opetuslapset nukkuivat. Heiltä meni ohi se ainoa hetki, jolloin Jeesus olisi todella tarvinnut heitä. Arvaatte varmaan, kuka sanoo meille tänään: “Olkaa tässä minun lähelläni, valvokaa ja rukoilkaa.” Mutta ehkä meitä kiinnostaa enemmän hallituksen tiedotustilaisuus ja THL:n viimeisin arvio tautitilanteesta.
Maailman hälisevät, vihamieliset äänet olivat jo lähellä. Ovat taas. Vielä siinäkin hetkessä Jeesus sanoi Häntä vangitsemaan tulleille: “Jos te minua etsitte, antakaa näiden mennä.” Hänen rakkautensa on loppuun asti Hänen omiensa suojana.
Näitä Jeesus kehotti jakamaan. Ota nämä rivit tervehdyksenä Häneltä, joka on meidän Herramme ja Kuninkaamme. Hän niin rakastaa meitä! Ja minkälaista hälisevää, epätietoista, hämmentynyttä joukkoa mekin usein olemme, aivan kuten ne ensimmäisetkin. Mutta älä hätäänny! Kyllä Jeesus meidätkin tuntee. Tällaiset Hän kutsui. Tällaisiin Hän luottaa (käsittämätöntä!). Ja tällaisille Hän sanoo: “Pysykää minun rakkaudessani ja rakastakaa toinen toistanne!”